Takaisin lähtöruutuun

Eilen alkoi tuhru ja menkkasäryt. Taas kerran. Harmittaahan se, mutta ei niin paljon kuin voisi. Olin kuitenkin jotenkin taas varma että en oo raskaana, vaikka kyllähän sitä aina toivoo hiljaa mielessään. Plussaa on se, että tämä kierto on melkeinpä yhtä pitkä kuin edellinen. Niin, ja nyt saan ainakin vetää jouluna kunnon graavilohi- ja aurajuustoöverit! Oli pakko laskea sen verran, että alkava kierto loppuisi parahiksi uudeksi vuodeksi, vaikka koitan muuten taas olla laskematta päiviä. Voi kumpa tulisi plussa uuden vuoden kunniaksi...

Koin muutama päivä sitten kauhunhetkiä Prismassa. Niin jumalattoman iso kun se onkin, niin kuinka sinne sattuikaan eräs, johon tutustuin kesällä foorumilla raskautta yrittävien ketjussa. Plussasimme kummatkin ensimmäisestä kierrosta ja meidän la:t olisi olleet tosi lähekkäin ja olin tosi innoissani että saan omanikäisen mammakaverin samalta paikkakunnalta, mutta mun kohtalo jo tiedetäänkin. Se ei varmaankaan mua tuntenut kun ei olla kasvokkain nähty, ja koitinkin pakoilla hyllyjen välissä parhaani mukaan. Avonainen talvitakki paljasti selvästi erottuvan ja nätin vauvamahan, ja musta tuntui että oksennan. Kyyneleet poltteli silmien takana ja purin huulta minkä pystyin, jotten alkaisi parkua keskellä kauppaa. Yllätyin itekin miten voimakas pakokauhunomainen tunne siitä tuli, halusin vaan äkkiä pois ja turvaan. Päätyivät vielä kassajonoonkin meijän taakse ja koitin pakata ostokset niin nopeasti kuin pystyin, katsetta nostamatta. Autoon päästyä itkin niin että tuntui kuin pakahtuisin, koska sattui niin paljon. Sattui niin helvetisti nähdä se mitä olin menettänyt, etenkin kun vasta edellisenä iltana olin pitkästä aikaa itkenyt sitä, että tuleekohan meille vauvaa ikinä. Mitä mä oon tehny ansaitakseni tämmöstä vittuilua maailmankaikkeudelta? Miksi elämä on niin epäreilua?

Onneksi sentään samana iltana olleet pikkujoulut meni mukavasti ja pääsin kepeään humalaan. Tapojeni mukaan järjestin kyllä loppuillasta pienen kohtauksen miesparalle vähän turhasta, mutta menkööt kännin piikkiin. Muutenkin musta on tullu tänä syksynä niin katkera, kyyninen ja itsekäs ihminen ja mieshän se sitten joutuu ottamaan suurimmat turhautumisen loskat niskaansa. Suoraan sanottuna oon ollu ihan hirveä tänä syksynä. Ja silti se on vielä tuossa. En oo kyllä ansainnu myöskään noin ihanaa miestä.