Lääkärineuvola

Huh, kaikki kunnossa! Lääkäri teki mun pyynnöstä sisätutkimuksen kun on noita kaikenlaisia inhottavia tuntemuksia ollut, mutta paikat on hyvin kiinni eikä merkkejä kypsymisestä ole. Painoa oli tullut maltillisesti, verenpaine hyvä ja sf-mitta 25cm, eli käyrällä mennään edelleen. Sydänäänet kuunteli myös ja kovasti neiti taas touhuili siellä ja sai siitä kehujakin :) Huomenna meen fysioterapeutille jos saisin vaikka tukivyön tuon selän avuksi, olisi ehkä helpompi touhuilla.

Etenkin kun touhuilla pitäis nyt tosissaankin jaksaa! Ostettiin siis perjantaina uusi isompi asunto :) Nyt sitten remppaillaan sitä, että saadaan sitä päivitettyä tähän päivään seitkytluvulta ja omaa silmääkin miellyttäväksi. Maltillisesti oon koittanut siellä auttaa, koska on kuitenkin semmonen tunne että haluan osallistua minkä kykenen. Siitä tulee vielä enemmän semmonen olo, että tää on meidän oma. Että tekemistä riittää! Oon myös neljä kertaa viikossa avustettavan kanssa, niin saa ees jonkinlaisia tuloja. Pienet valmistujaiset perheelle aijotaan myös pitää koulun juhlien jälkeen 31.5., joten tarjottaviakin pitäisi alkaa pikkuhiljaa suunnitella. Niistä nyt ei kuitenkaan tarvitse stressata sen kummemmin, kun läsnä tulee olemaan vaan läheisimmät ihmiset (eikä nekään siis toki kaikki). Sitten isommat valmistujaistuparit järjestetään, kunhan ollaan saatu uusi koti rempattua ja asetuttu sinne :)

En oo muuten tainnut vielä kirjoitella tänne, että ollaan luovuttu meijän saksanpaimenkoirasta muutama viikko sitten. Sille ei vaan ollut enää (eikä alunperinkään) tarpeeksi aikaa ja hermoja ja osaamista kouluttaa. Se teki meillä tosi paljon tuhoja ollessaan yksin vaikka mitä yritettiin. Ei olisi enää talous eikä parisuhdekaan sitä kestänyt, ja vaikeammaksi olisi vaan mennyt vauvan myötä... Kasvattaja otti sen onneksi ilmeisen hyvillä mielin takaisin itselleen, ainakin toistaiseksi. Siellä se on hyvä olla, paljon tilaa temmeltää, koirakavereita sekä osaava ja motivoitunut kouluttaja, joka on täydellä sydämelllä mukana. Olihan se luopuminen vaikea ratkaisu ja kova paikka etenkin miehelle, mutta näin on paras kaikkien kannalta, sekä meidän että koiran. 

Että tämmöstä tänne rv 26+1!

Isyydentunnustus

Käytiin tänään siis siellä neuvolassa hoitamassa virallisuudet pois alta. Mies tunnusti isyyden ja mä vahvistin sen (hah, olipa jotenkin typerä homma) ja allekirjoitettiin vielä yhteishuoltajuuspaperitkin. Ompahan nekin nyt tehty! Onneksi terkkari hoiti homman ihan mukavasti kun oon kuullut, että ennen lastenvalvojalle tehty "tunnustus" on osannut olla aika kiusallinenkin juttu kuulusteluineen. 

Positiivinen ylläri oli, että terkkari ehdotti että voitaisiin ultralla vilkaista vauvaa. No mikä ettei, tyttöä ei voisi kyllä liikaa katsella :) Onhan se masiina niin antiikkinen rousku kun olla ja voi, mutta tyttö näytti voivan hyvin. Lapsivettä on tarpeeksi ja neiti oli ainakin nyt raivotarjonnassa kovasti potkutellen. Varmaan ehtii vielä kääntyilemäänkin, mutta toivottavasti muljahtaisi sitten kuitenkin takaisin hyvissä ajoin ennen h-hetkeä. Sydänäänet oli hyvät ja painoa oli tullut vaan 100g/vk! Punnitus oli aika ylläri ja tuolilta vaa'alle kävellessä ehdin jo miettiä selityksiä vapusta ja muusta, mutta onneksi painoa oli tullut nyt paljon maltillisemmin. Verenpainekin oli hyvä. Eilen kävin siellä sokerirasituksessa toista kertaa ja vältyin jälleen raskausdiabetekselta, huh! :)

Tästä on hyvä taas jatkaa! Ihanan aurinkoisia päiviä ollut ja toivottavasti nää kelit jatkuu vaan :) Perjantaina onkin tiedossa aika iso juttu meijän elämässä (joka ei liity siis varsinaisesti raskauteen), mutta siitä en vielä kerro sen enempää ;)

RR: 122/80 (127/81)

Sydämen syke: +

Liikkeet: ++

Tarjonta: rt

Painon muutos: +100g/vk (+700g/vk)

   Totaalisaldo +7,8kg

25 viikkoa takana

Ja yhtäkkiä ollaankin jo tässä. 25+0, ollaan saavutettu jälleen yksi rajapyykki, tai ainakin mun mielestä rajapyykki. Edellinen oli se, kun 23 viikkoa tuli täyteen. Silloin huokaisin, että nyt jos vauva alkaisi syystä tai toisesta syntymään mut kiidätettäisiin KYS:iin ampparilla, ja vauva koitettaisiin pelastaa. Laitettaisiin keskoskaappiin ja hoidettaisiin, ei vain katseltaisi vierestä että mitään ei oo valitettavasti tehtävissä. Nyt ollaan jo kaksi viikkoa oli sen etapin ja vauva kasvaa ja vahvistuu päivä päivältä, eloonjäämismahdollisuudet kasvaa. Ja sen todellakin tuntee, että tyttö kehittyy. Potkut on koko ajan voimakkaampia ja näkyy selvemmin myös mahan päältä. Välillä ne jo vähän häiritsee kun mahdoton mylläys alkaa juuri kun asetun nukkumaan :D

Äitiyspakkauksen sain pian edellisen neuvolan jälkeen. Yllätyin kyllä tosissaan miten nopeesti se tuli! Ja onhan se ihana, vaikka netistä kuvia katsoessani ensin hieman petyinkin. Sitä on hypistelleet jo anoppi ja mun vanhemmatkin ihan Keski-Suomessa asti! Tässä kuva pakkauksesta juuri kun olin "korkannut" sen, sekä kokoelmasta mun suosikkijuttuja. Pöllökuvioinen kuolalappu kyllä unohtu kuvasta!

Tuo unipupu on aivan ihana <3

Kun ihmiset kyselee että miten oon voinut vastaan tyyliin "Kiitos kysymästä, rehellisesti sanottuna raihnaisesti". Olo on todellakin ollut kaikkea muuta kuin energinen ja hehkeä. Siksi jaksankin aina ihmetellä, jos joku kehuu mun hehkuvan kuvissa. Seriously? Jos käyn selälleni lattialle on meinaa päästä ylös, koska selkään alkaa juilia niin paljon. Mahakin alkaa pikkuhiljaa olemaan tiellä, eikä esimerkiksi kenkien solmiminen ookaan enää niin läpihuutojuttu (ja laskettuun on kuitenkin vielä kolme kuukautta ja pari viikkoa päälle, apua?) Käveleminen hengästyttää jo hieman ja aiheuttaa kivistävää tunnetta mahassa. Ei nyt varsinaisesti kipeitä supistuksia, mutta jotain supistelevaa toimintaa kuitenkin, joten liikunta rajoittuu rauhalliseen kävelyyn. Eikä pahimmillaan kykene oikein siihenkään. Alapäässä tuntuu ajoittain vihlontaa, paineen tunnetta ja muuta mielenkiintoista, joten viimeksi perjantaina jäin harkasta pois lepäämään. Äippäpolille soitellessa sanottiin, että ota Panadolia ja lepää, vauva on varmaa perätilassa ja painaa paikkoja. No kiva, en siis vieläkäään päässyt tarkistuttamaan onko paikat kunnossa ja kiinni. Ensi viikolla on onneksi lääkärineuvola, jossa aijon kyllä vaatia sitä tarkistamaan missä mennään. Mitäs muuta? Olo on kun virtahevolla, närästys on alkanut hiipiä mukaan ja lonkat puutuu nukkuessa, tissit vuotaa välillä jotain esimaitoa ja itku on herkässä. Ja perkeleet. Tiedän: Vali, vali, vali...

Huomenna olisi sitten sokerirasitus part 2, joka ei sinällään tapahtumana hirvitä. Niitä arvoja kylläkin jännitän ja toivon todella, ettei radi-diagnoosi napsahda omalle kohdalle. Se tästä vielä puuttuisikin, kun kesä menee varmaan aika tukalissa oloissa ja sitten en saisi edes herkutella yhtään sokerivauvan pelossa, ei kiitos! Keskiviikkona käydään tekemässä se isyydentunnustus, mikä on kyllä omalla tavallaan iso juttu. Askeleen lähempänä sitä, että ollaan oikeasti perhe <3

Heitän vielä loppuun kuvan eilisestä vappupallosta :) Haalarit päällä viimeistä kertaa, ja tänään vihdoin ja viimein loppui se syventävä harjoittelu. Nyt sit vaan ootellaan valmistujaisia, hurjaa!