Vuosi vaihtui, onneksi! Joulu ja uusi vuosi oli henkisesti tosi raskaita, ahdisti kun some pullisteli jouluisista masukuvista ja näistä "Paras vuosi ikinä, ja vielä parempi on luvassa!" -päivityksistä. Siihen kyllä yhdyn, että toivon niin että tää vuosi olisi taas suosiollisempi meille. Vaikka tietenkin viime vuodessa oli niin paljon hyvääkin, kun saatiin seurata Siirin kehitystä ja kokea ikimuistoisia hetkiä. Kihloihinkin pääsin vihdoin (kun mietin kauanko kerkesin exänkin aikana siitä haaveilla), ja nyt voi jo ihan tosissaan vähän häitäkin miettiä. Ja kerkesinhän minä olla hetken aikaa raskaanakin, senkin lasken vuoden kohokohtiin vaikka se juttu sitten päättyikin niin ikävästi. Keskenmenon lisäksi loppuvuoteen mahtui mummoni äkillinen aivoverenvuoto ja tehohoitojakso Kys:ssä. Kerettiin pelätä pahinta, mutta pikkuhijaa toipuminen eteni vaikka takapakkejakin oli. Pääsi kuitenkin jo ennen joulua kotiin ja voi hyvin. Sitten sain tietää että mun työt ei jatkukaan, mistä tuli tietenkin kamala lisästressi ja aluksi työrintamalla näytti epätoivoiselle. Uusi vuosikaan ei mennyt ihan putkeen, mutta ei siitä sen enempää. Olin siis todella huojentunut, kun päästiin tammikuun puolelle.
Tammikuu alkoikin tosi lupaavasti, kun mulle tarjottiin eräästä hoitokodista pitempää määräaikaista pestiä. Olin jo lupautunut menemään, kun selvisi että diili ei olekaan ihan niin hyvä kun miltä aluksi vaikutti. Olisin ollut siellä tuntityöläisenä, eli ei olisi tullut täysiä työvuorolistoja (vain lyhyempiä päiviä, ei ylimääräisiä vapaita edes). Sitten kävin keikalla keskussairaalassa ja selvisi, että kyseisellä osastolla olisi ilmeisesti ollut tarvetta lisähenkilöstölle, mutta se juttu kuivui kokoon sitten kuitenkin. Lopulta kävi kuitenkin niin, että aloitain huomenna työt päihdepalvelukeskuksella, josta sain ainakin maaliskuun loppuun sairauslomasijaisuuden, todennäköisesti jatkoa seuraa. Otin työn, koska palkka on paljon parempi ja saan tehdä täysiä listoja, samalla pääsen kokeilemaan välillä muutakin hommaa kuin vaan aina sitä vanhustyötä. Yhtään sitä siis vähättelemättä, mutta kyllä kaipaan jo vaihtelua ihan oman ammattitaitonikin takia. Jännityksellä siis odottelen huomista!
Vauvarintamalle ei uutta, menossa yk 2 keskenmenon jälkeen ja kroppa taitaa olla vieläkin vähän sekaisin edellisestä jupakasta. Menkkojen jälkeen tuhruttelu jatkui käytännössä ovikseen asti, jos sen nyt oikein siis tunnistin kun testit ei ihan selkeää tulosta antaneet. Pitäisi nyt vaan yrittää ottaa semmonen rento asenne ja yrittää olla spekuloimatta jokaista tuntemusta kehossa. Jos nyt ei vielä tärpännyt, niin toivottavasti pian kuitenkin. Tavoitteena oli saada vauva tälle vuodelle, joten ei tässä oo enää mahdottomasti aikaa yrittää. Tietenkin tärkeintä olisi se vauva iha ylipäätään saada, ei niin väliä milloin. Ei pitäisi asettaa tämmösiä hölmöjä tavotteita (paineita?) itelleen, mutta minkäs sitä luonnolleen mahtaa. Niin paljon raskautta haluan, mutta samalla se myös pelottaa...
