Jumps jumps jumps!

Eilen taas kuunneltiin pikkuista, ja siellähän se sydän tuntuu hyvin sykkivän :) Nyt oon huomannu että syke löytyy jo vähän ylempää ja keskempää kuin aluksi, ja se myös karkaa helpommin anturin edestä! Vahva ääni kun löytyy niin hetken päästä se saattaa loitontua ja vaihtaa vähän paikkaa, eli ilmeisesti tyyppi siellä liikuskelee hyvin eikä haluaisi sen rauhaa häirittävän. Nt-ultra jo vähän jänskättää, vaikka luottavaisin mielin oonkin. Toivottavasti selvitään seulonnoista kunnialla ja nähdään hyvinvoiva pikkuinen 1,5 viikon päästä :)

Mikä massiivinen väsymys. Hermonikin menetän normaalistikin helposti, mutta nyt ne on kyllä aivan olemattomat. Ihan pienetkin asiat alkaa ärsyttää helposti. Ihme kyllä en mielestäni oo kummemmin itkulle herkistyny, vaikka niin vois luulla kun itken paljon muutenkin! Nojoo, Toisetlaiset äidit itkettää kyllä aina, sitten kun se vauva syntyy ja näkee miten onnelliset vanhemmatkin liikuttuu. Se on kyllä varmasti semmoinen tunne, jota ei käsitä ennen kuin sen ite kokee. Turvotus on edelleen massiivista ja maha pömpöttää, vaikka painoa ei edelleenkään oo kertyny ku jonkun 400g koko aikana. Ehkä tuossa alkaa olla jo pikkuisen muutakin kuin vain turvousta... :) 

Rv 11+3

Alkiosta sikiöksi

Tällä viikolla pienestä masutyypistä käytetään jo nimitystä sikiö. Se kuulostaa niin hienolle, jotenkin niin todelliselle. Se on paljon vauvamaisempi termi kuin alkio, joka muistuttaa vain edellisestä keskenmenneestä solumöykystä... Ja pikkuruiselta vauvaltahan se jo alkaa näyttääkin. Keskiviikkona kävimme viimeinkin kertomassa miehen isälle ja sen vaimolle vauvasta, ja vastaanotto oli kyllä iloinen :) Edelleenkin välillä iskee epäusko ja silloin on pakko kaivaa doppleri esiin, vaikka olenkin pyrkinyt jättämään kuuntelut muutaman päivän väleihin. 

Tänään säikähdin jo pahemman kerran, kun aamulla aloin kuuntelemaan sykkeitä vielä huvikseni ennen reissua vanhempien luokse (vaikka otan dopplerin sinnekin mukaan, heh). Normaalisti jumpsutus on löytynyt suht nopeasti, mutta nyt etin varmaan 20 min. Paniikki alkoi hiipimään ja sen huomasi omasta sykkeestäkin, kun se alkoi nousta 68:sta lähemmäs sataa. Miehelle sopersin melkeen itku kurkussa, että en löydä sitä... Onneksi tuttu ääni lopulta löytyi, oli vähän kohta muuttunut edellisestä. Puuuh... Vähän liian koukuttava on kyllä tuo laite, pitää yrittää vähentää sen käyttöä... Eilen kävin labrassa seulontaverikokeissa, ja niitten tuloksia pitää nyt ootella sinne nt-ultraan asti. 17 päivää. Jännittää jo vähän vaikka tietääkin, että mahassa on eloa. 

Lähen nyt viikonlopuksi Ransun kanssa tosiaan "mummulaan", saan vähä hermolomaa Ukosta (murkkuikänen saksanpaimenkoira, voi jees) ja mies saa hengähtää musta. On nimittäin pikkasen äksy akka asustellu meillä viime aikoina... Vittusaatanat ja vesipullot on lennelly kotona ja koulussakin pillahin itkuun, kun aloin kertoa kavereille miten perseelleen aamu oli menny. Mies on kuitenkin ollut tosi tyyni ja outokin jopa, esimerksiksi kun oon vähän lauhtunut niin se on tullut antamaan pusun ja sanonyt, että rakastaa mua. Äskenkin kun aloin tiuskia koiralle, niin se vaan tuli sanomaan että näytän kauniille! Öö, anteeks mitä? :D En oo ees meikannu ja päällä rumat mutta ah niin löysät vaatteet. Onkohan miehille omat raskaushormonit, jotka pehmentää niiden pään?

Rv 10+4

Rakastuin!

Olisin ollut valmis perumaan tämän päiväisen yksityisen ultran, mutta mies halusi kovasti että mennään. Olihan se kuitenkin rahansa väärti! Pieni rakas muistutti jo paljon ihan oikeaa vauvaa, vaikka onkin vasta noin 2,5 cm pitkä. Sydän sykki ja tyyppi nytkytteli menemään, ihan kuin olisi jorannut jonku hyvän biisin tahtiin :D Kädet heilui ja pienet jalat potkutteli. Ihan uskomaton näky! ♡ Selkäranka näytti hyvälle, aivojen kaksi lohkoa erottui, istukan paikka on takaseinämässä (siksi siis pystytään jo sydänäänetkin kuulemaan) ja napanuora kiinnittyy siihen hyvin. Eli se, mitä tässä vaiheessa voidaan nähdä, näyttää oikein hyvälle :) Viikoiltaan vastasi 9+2, eli heitto menkoista laskettuna vain pari päivää.

Kävin kuulumisten kunniaksi etsiskelemässä jo muutamia äitiysvaatteita, mutta hieman sokkoina ostettuina ne osoittautuivat ihan liian napakoiksi, eikä ne todellakaan peittele turvonnutta pömppistä. Höh, täytyy siis kulkea edelleen samoissa collareissa, sukkahousuissa ja pitkissä tunikoissa, jotta tää nyt joten kuten pysyisi vielä piilossa. Eipä sillä, jos joku kysyisi niin en kieltäisikään. Äääks, tää tuntuu jotenkin niin epätodelliselle! Nyt keskenmenoriski on kuitenkin jo tosi pieni, mutta siltikään en uskalla alkaa revitellä vielä... Ehkä nyt semmosta uudenlaista innostusta on meikäläisestäkin jo kuitenkin havaittavissa :) Mies taas eilen kyseli, voidaanko nukkumaan mennessä koittaa kuunnella sydänääniä, joten koitettiin ja löytyihän ne. Suloista, kun toinen on niin innossaan, vaikka koittaa sitä ehkä peitellä. Anoppi on innossaan, äiti ja siskot on innossaan... Huijjuij, tää on kyllä niin hykerryttävää kaikki! Nyt vaan jännitellään seuraavaa ultraa ja kuunnellaan välillä sydänääniä tarvittaessa. Ensi viikolla suuntaan myös sinne labraan, toivottavasti sieltä suunnalta tulee puhtaat paperit. Maanantaina alkaakin sitten viimeinen lukukausi sairaanhoitajaopintoja, huhhuh mikä kevät tiedossa!

Niin joo, tarttuihan sieltä mukaan jo muutama ale-vauvanvaatekin kaverin yllytyksestä :D Mutta nuo olivat sentään kaikki samassa pakkauksessa, joten periaatteessa ostin vain yhden jutun? ;) Sukat anoppi oli jo neulonut ja tutti & tuttiketju kesäisiä hankintoja. Nyt en kyllä osta enää mitään ennen nt-ultraa!

Rv 9+4

Ei ihan tavallinen keskiviikko

Järkyttävä keli. Hyvä kun aamulla päästiin autolla koululle, lunta oli tullut yön aikana valtavasti! Ja mähän siis vihaan lunta ja talvea. Noh, päivä meni ihan mukavasti kun sai olla vaan sisällä ja keskittyä oppariin, saatiin sitä parin kanssa taas hyvin eteenpäin. Kotiin tullessa hermot kiristyi jälleen, kun pentu oli päässyt eteiseen tekemään temppujaan, vaikka väliovi laitettiin muka kunnolla kiinni. Toinen koira oli paskonut makuuhuoneeseen (jossa se siis on silloin, kun ei olla kotona) päivän aikana. Ai että mä tykkään olla koiranomistaja näinä hetkinä. 

Postissa tuli aika nt-ultraan, joka on vasta 8.2. kun viikkoja pitäisi olla 13+0. Eikai se auta kun odotella sinne, ompahan viikkoja jo ihan kivasti jos kaikki on vielä silloinkin hyvin... Dopplerin saapumisilmoitus tuli, ja käytiin hakemassa se ennen perhevalmennukseen menoa. Valmennuksessa oli ihan mukavaa, siellä oli peräti neljä muuta tulevaa isiäkin, vaikka mies ensin vähän huolehti onko se ainoa. Aiheena oli siis hampaiden hoito ja ravitsemus odotusaikana. Luentoa kuunnellessani tuntui todella hassulle, että siellä me vaan istutaan, muiden odottavien äitien ja isien keskuudessa. Olo tuntui vähän ulkopuoliselle, vaikka tihrustelin muiden mahoja, eikä monen muunkaan raskautta vielä erottanut ulospäin.

Kotona alkoi doppleripaketin purku ja kuumottava esivalmistelu. Päivän emmin yritänkö edes kuunnella, mutta kun sain kuulokkeet korville ja geelin mahalle tuli jotenkin levollinen olo. Minä aloitin, jossain vaiheessa olin jo löytävinäni laukan, mutta sykelukemaa ei näkynyt kännykässä. Sitten mies yritti ja saatiin välillä jo reilu 150 lukema näkyviin. Minä siirryin takaisin puikkoihin ja mies lähti antamaan koiralle ruokaa. Sitten se löytyi! Nopea, joskin hiljainen jumpsutus ja lukema 170-180 lyöntiä minuutissa. Oikeasti, kuulenko meijän vauvan sydänäänet?! Mieskin tuli kuuntelemaan ja kun sain käteni vakautettua ei lukema enää liiemmin pomppinut. Tallennettiin sitä kännykkään ensin reilun parin minuutin pätkä ja toinen minuutin pituinen, joka lähti jo jakoon parille läheisimmälle ystävälle sekä siskoille, jotka siis kaikki tietävät raskaudesta. Foorumilta vahvistettiin meijän tulkinta oikeaksi. Ja nyt se tallenne soi looppilla. Hän elää ♡ Vielä toistaiseksi ollaan kuitenkin menossa perjantaina ultraan, koska äitipolin ultraa joutuu vielä odottelemaan niin kauan. Olisihan se hieno nähdä, että pieni tosiaankin siellä voi hyvin :)

Jos jotakuta kiinnostaa, niin tässä on se tallenne sydänäänistä. Eikai tästä voi erehtyä, kun oma sykkeeni oli 68 luokkaa ja tuskin istukka antaisi tuollaisia lukemia ja ääniä? Kovin hiljasella on, mutta kun laittaa kuulokkeet päähän ja tarpeeksi volaa niin ihan hyvin kuuluu :)

http://soundcloud.com/unbornheart/siki-n-syd-n-ni-904

Rv 9+2

Ensikäynti neuvolaan

Aamulla oli eka äitiysneuvolakäynti ja mies oli siis mukana. Jännitti kyllä, vaikka tiesin että eihän siellä mitään sen ihmeellisempää tapahdu. Mutta oli tämäkin yksi merkkipaalu meille :) Neuvolan terkkari oli tosi mukava ja käynnistä jäi hyvä fiilis. Aikaa meni reilut 1,5h! Paljon kysymyksiä, kartoituksia, papereita, lähetteitä, varattuja aikoja... Huh, vähän meni pää pyörälle! Vähän kyllä nolotti kun olin ihan kokonaan unohtanut tulostaa ja täyttää äitille tarkoitetun esitietolomakkeen. Noh, sen kuulemma ehtii vielä, ja minusta se kysyi ihan samat asiat mitä siinäkin... Noh, tässä nyt käynnin asiat tiivistettynä:

• Perusmittaukset: Paino 71,3kg (perhanan syksy, kkm ja +5kg!!), verenpaine 128/76 ja hemoglobiini 129
• Kyseltiin meijän elintavoista, edeltäneistä kuukautiskierroista, suvusta tulevista terveysrasitteista, kummankin mahdollisista perussairauksista, mielenterveysasioista...
• Lähetteet labraan sikiöseulontaan (downin oireyhtymän riskin arviointi), kuppa & hepatiitti B & hiv -testit sekä veriryhmän vasta-aineet
• Lähete äitipolille nt-ultraan
• Kerrottiin vapaaehtoisesta perhevalmennuksesta ja päätettiin ilmoittautua jo kahdelle ensimmäiselle kerralle. Eka on ylihuomenna aiheesta hampaiden hoito ja raskausajan ruokavalio, seuraava 20.1. parisuhde- ja seksuaalisuusaiheista.
• Kotiin kummallekin oma lomake päihteiden käytöstä, raskausajan ruokavalion erityissuosituksista ja isälle esitietolomake.
• Kotiin saatiin myös Raskaana -opus, Meille tulee vauva -opas ja isälle "Kovat kundit - Syöminen", joka oli meijän mielestä aika huvittava, vihjaileeko se kenties jotain kun kysyi ensin onko mies "tikissä" ja katsoi kuulema sen mahaa... :D

Niin ja yritettiinhän niitä sydänääniäkin sitten kuunnella kun kysyin... Terkkari myöntyi mutta sanoi, että "Ei sitten saa pettyä jos ne ei kuulu vielä, kun on niin varhaiset viikot kuitenkin." Juuu ei ei, vakuutin, mutta kyllähän se harmitti kuitenkin kun ei niitä saatu kuuluviin. Koitti vaan lohdutella, että "Olisi ollut enemmän poikkeuksellista jos ne olisi jo kuuluneet". Eipä se kovin kauaa edes yrittänyt etsiä, kun koko masiinasta loppui akku kesken kaiken... Arrgh. Noh, ensiviikon perjantaille rv 10+4 varattiin uusi aika ihan vaan niitä sydänääniä varten. Toivottavasti se mun doppleri nyt tulisi kuitenkin ennen sitä, ja vähän houkuttelisi mennä ultraan yksityiselle mutta... Koitan nyt olla lietsomatta paniikkia. Ehkä mulla vaan on liikaa läskiä edessä ja toinen on vielä niin pienikin, jos menee edelleen ekan ultran mukaan niin nyt oiskin vasta 8+4... Todella, todella toivon että kyse on muusta kuin... En ees uskalla aatella. En halua.

Tää tuntuu nyt taas paljon todellisemmalle, vaikka etenkin tuo opuksen "Meille tulee vauva" -lausahdus tuntuu ajatuksena vieläkin niin absurdille. Voi kumpa ♡

Rv 9+0

Väsymyksen keskeltä

Viimepäivät oon ollut enemmän ja vähemmän enemmän väsynyt. Siis ei vaan jaksais mitään, vaan makoilla ja nukkua ja lorvia. Huono olokin on ollut, kuten tänäänkin yökin vessanpyttyyn ilman tulosta. Mitään ei tee mieli syödä mutta nälkä on vähän väliä. Oon sitten syönyt lähinnä leipää ja mandariineja, välillä satunnaisesti jotain muuta. Ruokakaupassa tulee lähinnä turhautuminen, kun mies kysyy mitä tänään syötäisiin. Niinpä, kun eipä oikeen mikään maistu tai mee alas. Oon kyllä miettinyt oonko tulossa kipeäksi, iltaisin on yleensä tosi paska olo ja eilen oli vähän lämpöäkin, että entäs jos mulla onkin joku mahapöpö eikä tää liitykään raskauteen... Noh, ainakaan vielä muita flunssan oireita ei oo ilmenny. Tissitkin on olleet tosi kipeät, niitä jomottaa ja kuumottaa paljon ja nännit on tosi arat.

Ja näistä asetelmista pitäisi muka saada ittensä taas jonkinlaiseen opiskeluvireyteen? Koulu jatkuu vasta 18.pv, mutta siihen mennessä pitäisi saada opinnäytetyö lähes valmiiksi, sillä 5.2. meinataan parin kanssa esittää se seminaarissa. Tämän kevään aikana pitäisi vielä keksiä 3 opintopistettä vapaasti valittavia jostain, käydä syventävät opinnot (kuten elvytysnäyttö ja love- eli lääkeosaamisen tentti lääkelupia varten), 10 viikon syventävä harjoittelu tk:ssa sairaanhoitajan vastaanotolla ja valmistua toukokuussa. Nyt jo tunnen, miten stressi alkaa taas hiipiä keskuuteemme...

Tilasin muuten viikonloppuna Unbornheart -dopplerin, jonka saa kytkettyä älypuhelimeen sovelluksen avulla, joten aika innossani ootan millon se saapuu :) Vaikka tiiän kyllä, että laitteessa suositellaan kokeiltavaksi 12 viikolta eteenpäin, mutta monet on saanu sillä kuulumaan jo näilläkin viikoilla. Pitäähän sitä ainakin kokeilla kun se tulee, mutta pitää mielessä tosiasiat ja koittaa olla lannistumatta / panikoimatta, jos omien sykkeiden lisäksi mitään ei kuulukaan. Siitä lisää sitten tuonnempana!

Ainakin vielä toistaiseksi oon onnistunut säilyttämään levollinen fiiliksen, mutta toki välillä meinaa iskeä epäusko koko raskautta ja sen onnistumista kohtaan. Vieläköhän siellä kohdussa ollaan hengissä? Mutta tänään olisi luvassa Pikkuleijonien MM-finaali Venäjää vastaan, sen parissa menee siis tää ilta! 

Rv 8+1

Vanha ja uusi vuosi

Päällisin muisto viime vuodesta on, että se oli elämäni paskin ja rankin tähän mennessä, eikä varmaan epäilystä mistä syystä. Tarkemmin sanottuna viimeiset puoli vuotta oli hirveitä, mutta ensimmäinen puolisko puolestaan ihan mukava. Se viimeisin nyt tietenkin jätti pahan maun suuhun ja polki kaiken hyvän alleen.

Mutta nyt en halua enää muistella sitä! Joulukuu loi valoa ja toivoa synkän syksyn päätteeksi. Tällä hetkellä näkymät tähän alkaneeseen vuoteen on niin jännittäviä ja ihania, että en uskalla ees aatella mitä kaikkea tähän vuoteen lopulta sisältyykään. Ettäkö tästä voisikin tulla meijän paras vuosi kahden rankan jälkeen? Raskaus, sairaanhoitajaksi valmistuminen ja vauvan syntymä. Ja siitä se ihanuus vasta alkaisikin. Lisäksi uskallan röyhkeästi haaveilla siitä, että mua kosittaisiin tänä vuonna :) Tärkeintä on toki että meistä voi tulla vanhempia ekaa kertaa, joten kihlausta pidän enemmänkin semmosena mahtavana bonuksena, joka tavallaan kruunaisi kaiken. Mutta ei makeaa mahan täydeltä kuitenkaan, joten toiveet keskittyy yhä siihen tärkeimpään ♡

Blogi keskittyy mielestäni vieläkin enemmän vauvan yrittämiseen, mutta toivon yrittämisen muuttuvan odotukseksi helmikuussa. Vielä en oikeen osaa tätä odotukseksi mieltää (enkä uskallakaan). Loppukesästä eteenpäin kirjoittelisinkin sitten vauva-arjesta ja sen tuomista mullistuksista. Hui, en uskalla ees aatella vielä mitään niin ihanaa mahdolliseksi! :) Kunhan nyt päästäisiin sinne asti, että saataisiin kuunnella ekaa kertaa vauvan sydän ääniä, joko kotona dopplerilla (jonka oon aatellut laittaa lähiaikoina tilaukseen) tai sitten neuvolassa.

Parempaa vuotta 2016 meille kaikille!

(Rv 7+4)