Hiljaiselon syy(t)

No niin. Oon vaikka kuinka kauan miettinyt miten lähtisin tästä kirjoittamaan, mutta en vaan oo oikeen osannut. Syksyyn on nimittäin sisältynyt kaksi isoa juttua, joten käyn suoraan asiaan.

1.10. kaksi viivaa piirtyi testiin, kuten olin jo edellisenä iltana arvellut käyvän. Olin tietenkin onnessani, vaikkakin aika puulla päähän lyöty, en ois uskonut että tärppää heti samasta kierrosta kun kierukka poistettiin. Siitäpä se huoli sitten alkoi. Alusta asti oli epäilttävä fiilis, että ei tää voi onnistua näin helpolla. Toisaalta olin kuitenkin paljon tyynempi kuin Siiriä odottaessa, halusin usko että raskaus päättyy hyvin. Raskausoireita oli, etomista, väsymystä, jatkuvaa nälkää ja rintojen arkuutta. 24.10. käytiin neuvolassa ulrassa ihastelemassa pikkuruista tyyppiä ja sykkivää sydäntä. Hetken helpotus, kaikki on hyvin! Jotenkin outo olo jäi kuitenkin kytemään. Tuli neuvola, sain neuvolakortin, lähetteet verikokeisiin jne. Pari viikkoa myöhemmin varasin yksityiselle ultran, ihan vaan mielenrauhaa hakiakseni ennen reissua mun porukoitten luo. Näin heti ultran näytöltä, että nyt ei näytä siltä kuin pitäisi, kyyneleet alkoi valua. "Ei tämä nyt valitettavasti hyvälle näytä. Olen niin pahoillani." Se reissu päättyi sitten lähetteeseen naistentautien polille keskenmenon vuoksi. Sama juttu kuin ekalla kerralla: Ei vuotoja, ei kipuja, vain oma etiäinen siitä että jokin on vialla. Alkio vastasi 7+0, kun viikkoja oli menkoista laskettuna 9+1. Päästiin siis edelliskertaa pari viikkoa pitemmälle. Miksi meille kävi taas näin?

Lähdin kuitenkin suunnitelmien mukaan reissuun, jotta sain muuta ajateltavaa, kuin että kannan sisälläni kuollutta vauvan alkua. Sovittiin seuraavalle viikolle käynti polilla. Siellä varmistettiin, että tilanne oli yhä sama. Pääsisin jo seuraavana päivänä lääkkeelliseen tyhjennykseen osastolle. Synnytysvuodeosastolle, jossa keskenmenot ja ilmeisesti keskeytyksetkin nykyisin hoidetaan. Vihkonen keskenmenosta ja sairauslomatodistus mukaan. Mies lähti mukaan, oli kaikenlisäksi sen synttärit. Osastolle tullessa saatiin kuulla, että joka paikka pursuaa äitejä ja vauvoja, joten odoteltiin melkein tunti omaa huonetta käytävällä katsellen aamupalalle taapertavia äitejä, jotka työnteli vauvojaan pikkuruisissa sängyissä. Samanlaisissa, joissa minäkin työntelin omaani viime vuoden elokuussa niin ylpeänä. Tää on mun vauva! Ihan kuin vääntäisi veistä haavassa: Tämän kaiken sinä juuri menetit. Kaveri oli saanut edellisenä päivänä vauvan. Moi vaan.

Se olikin sitten pitempi urakka kun viimeksi. Kolmet cytotecit, järkyttävä viluhorkka ja ripulointia. Jokainen "toimitus" metalliseen portatiiviin, ettei vaan mikään muu ulostuleva jää huomaamatta. Eikä kyllä jäänyt. Miten lohduttomalta tuntuu katsella kylmän astian pohjalla sitä kaikkea, mistä olisi voinut tulla meidän vauva. Verta, sikiöpussin palasia, istukkaa, hyytymiä, limakalvoa. Niitten kuuluisi olla mun sisällä, kasvaa ja vaalia suurinta aarretta, mutta siinä ne nyt on. Onneksi itse alkio oli niin pieni, että sitä ei voinut erottaa sikiöpussin sisästä, mutta pelkkä ajatuskin riitti. Toisaalta olin huojentunut, että nyt se oli ohi ja toipuminen voisi alkaa. Jälkivuotoa kesti 8 päivää, enimmäkseen niukkana. Viikko tyhjennyksestä tuli vielä yllättäen iso pala istukkaa vessakäynnin yhteydessä, mutta ei kuulemma tarvinnut mennä tsekattavaksi. 4.12. sain vielä haalean haamun testiin, samana päivänä kun meillä olisi pitänyt olla nt-ultra ja viikkoja reilut 13.

Tää on ollut ihan helvetin vaikeeta. Katkeruutta, kateellisuutta, surua, pettymystä, pelkoa. Mitä jos ei enää tärppääkään? Jos menee vielä kesken? Miten ihmeessä kestäisin sen? Toisaalta Siiri on ollut suuri lohtu ja vienyt ajatuksia muualle, samoin työ. Me ollaan onnistuttu ainakin kerran, joten miksei voitaisi onnistua uudelleenkin? Mutta toisaalta taas tää on ollut vaikeempaa, kun tietää yhden lapsen kokemuksella mitä menetti. Niin moni tuttava on raskaana, pari läheistäkin ystävää. Vauvoja tupsahtelee maailmaan vähän väliä. Viimeksi oltiin aika "yksin" yrittämässä, ei tarvinnut niin pelätä kuka seuraavaksi ilmoittaa vauvauutisestaan. Mutta täältä noustaan kyllä. Koko ajan on helpompaa. Kroppa näyttää pikkuhiljaa taas käynnistyvän. Toivoa on. 

Noin, nyt sain viimein oksennettua tän kaiken sanoiksi. Enkä edes itkenyt.

Täällä ollaan!

Huhuu, onko siellä vielä joku? Tää ajan kuluminen on jotain ihan älytöntä! En oo oikeen löytänyt aikaa enkä voimavaroja kirjoitteluun. Arki on kyllä kieltämättä aika haipakkaa nykyisin. Mie aloitin heinäkuussa keikkailemaan yksityisessä kotihoitoyrityksessä ja elokuun puolivälissä sitten yksityisessä vanhusten hoitokodissa. 11.9. alkaen oon tehnyt siellä täyttä listaa, ja oon siis lopettanut kotihoidossa käymisen. Tykkään työstä ja työkavereista tosi paljon. Sopimus on vuoden loppuun asti, siitä eteenpäin ei oo vielä varmuutta jatkosta yrityskaupan vuoksi. Tällä hetkellä oon tehnyt aamuja ja iltoja, mutta saa nähdä joudunko vielä yövuoroihin jossain vaiheessa. Mies on yhä päivätöissä, joten helpottaa tytön hoitoa. Myöskään viikonloppuisin sitä ei tarvi viedä mihinkään muualle hoitoon. Siiri aloitti siis 4.9. perhepäivähoitajalla lähellä mun työpaikkaa, ja siellä on mennyt ihan älyttömän hyvin! Alkuun tyttö kiukutteli illat kotona erossaoloa, mutta nyt ollaan jo kaikki selvästi totuttu tähän uuteen arkeen. Toki huomaa, että pieni takertuu muhun silti kotona ollessa entistä enemmän. Erossa olo kuitenkin menee hyvin, tyttö ei itke eikä kiukkua hoidossa, nukkuu siellä yhdet pitkät päikkärit ja syö hyvin. Nykyisin mennäänkin siis vain yksien päikkäreitten taktiikalla, illalla klo 19-19:30 nukkumaan ja yöt menee jo useimmiten vain yhdellä herätyksellä. Imetän yhä, ekan kerran annan tissiä siinä klo 4-5 aikaan etenkin jos oon menossa aamuun. Kotona tissitellään ahkeraan. Nyt muutamana iltana Siiri on nukahtanut ihan täysin omatoimisesti ilman itkuja omaan sänkyyn, kun oon imettänyt sen huoneen sijaan hämärässä olkkarissa, ja huoneessa laittanut sen suoraan sänkyyn toki hyvät yöt toivottaen :)

On se jo niin iso tyttö! 1v tuli tosiaan jo "aikaa sitten" täyteen, sanoja tulee ainakin ääti, iss, tiss ja tiitti. Osaa hienosti näyttää omia kehonosiaan pyydettäessä, yrittää pukea ja riisua ite, syö pääsääntöisesti ite sormin tai lusikalla, juo välillä muovimukista (ei-nokallisesta), tekee yleensä aamuisin pottaan ainakin kakan, juoksee etenkin sisällä, tanssii, pusuttelee, hassuttelee ja osoittaa jo omaa tahtoa. Ja paljon kaikenlaista muuta. Toisaalta arki on mukavaa tämmöisen toimeliaan tapauksen kanssa, toisaalta välillä oon ihan hermoraunio kun kaikki pitää levittää lattialle, "ei" kaikuu välillä kuuroille korville ja nauraen vaan toistetaan se asia, josta on kielletty. Pukeminen on aika urakka, kun tyyppi heittäytyy välillä makaronina lattialle eikä suostu yhteistyöhön. Tai sitten juoksee karkuun. Onneksi löysin Tripp trappiin valjaat viimein vaatehuoneen uumenista, sillä muuten Siiri koittaa koko ajan nousta seisomaan. Sohvallekin kiipeää jo ketterästi, mutta onneksi osaa jo tulla hienosti pylly ja jalat eellä alas :) Vauhtia riittää hyvässä ja pahassa, mutta tällaista kai tää elämä taaperon kanssa on!

Tässäpä tämmöinen pikainen koonti tämän hetkisestä elämästä meijän perheessä. Saa nähdä mitä kaikkea tää jännää ja uutta tää syksy tuo tullessaan! :)

Siskoni ottama kuva 1v:stä :)

Ensimmäinen nimipäivä ja kuulumisia

Onnea Siiri! <3 

Vuosi sitten tuntui ihan hassulle, että meillä olisi pian oikeasti Siiri -tyttö. Se Siiri, josta olin niin kauan haaveillut. Reilu viikko sitten tyttö täytti 10kk ja otti ensiaskeleensa muutama päivä aikaisemmin, ihan uskomatonta! Nyt kulkee jo ihan kivoja matkoja sisällä omatoimisesti töpötellen ja seisahtuu välillä paikalleen, mutta tasapaino pysyy hienosti. Meijän vauva kävelee! Tuo "vauva" tuntuu kyllä sanana jo niin kaukaiselle, kun ei tuossa oo enää oikeen mitään vauvasta muistuttavaa jäljellä. Kohta pitää ihan oikeesti alkaa suunnittelemaan niitä 1v -synttäreitä. Apua, ei tää vauvavuosi voi olla jo näin lopuillaan!

10kk neuvolassa mitat oli 8745g, 72cm ja py 43,5cm. Seuraava onkin sitten se 1v -käynti 15.8. eli lasketun ajan päivänä. Haikeaa, mutta samalla niin jännittävää tää kaikki kasvaminen ja kehittyminen, kuten oon useaan kertaan maininnutkin. Tosi ristiriitaista. Samalla kun nautin hirveesti tästä nykysestä arjesta hyvin nukkuvan (wohooo!!), leikkisän ja taitavan esi-taaperon kanssa tuntuu ettö vauvankaipuu alkaa nostella päätään yhä useammin ja useammin. Kroppa viestittelee, että eikö olisi jo aika uudelle pienelle tuhisijalle. Kaveripiiriimme on tulossa tälle syksylle peräti kolme vauvaa, joten vauvahuuruilta ei voi välttyä. Mutta samalla joku tuolla pääkopassa koittaa pitää ohjakset käsissään, muistutella miten mukavaa elämä on nyt ja realisoida sillä, mitä kaikkea haastetta uusi vauva taas toisi mukanaan. Enää ei voitaisi Ollin isyysloman aikana vaan pötkötellä päivät pitkät vauvaa nuuhkutellen ja ihastellen, tai istua rauhassa imetysmaratonien aikana sohvalla Netflixiä kuluttaen ja herkkuja mässäten. Pitäisi pyörittää tätä muuta arkea samalla. Puhumattakaan siitä, miten raskausaikana kykenisi lepäämään, jos (kun?) päivät menisivät töissä ja äitiysloma Siirin kanssa touhottaen.

Niin tosiaan, oon nyt kahden firman keikkalistoilla jos vaikka sattuisin saamaan joskus töitä sopivasti Ollin ollessa kotona. Oon myös ilmottanu, että voisin ottaa pitempiä sijaisuuksia syyskuusta alkaen, kun ollaan haettu Siirille hoitopaikkaa syksylle. Kää-ääk. Välillä oikeen ahistaa ajatella töitä, koska pelottaa miten se uusi arki lähtee rullaamaan ja miten kaiken saa soviteltua yhteen. Etenkin tälleen perfektionistina kun haluaisi revetä joka paikkaan ja riittää kaikille. Myös oma osaaminen huolettaa, koska en oo kerenny kerätä oikeen mitään työkokemusta opiskeluajalta, ja tuntuu etten enää muista mitään teoriaa opinnoista. Mutta töihin lähtöä motivoi ajatus siitä, että sitten jossain vaiheessa voisi paremman taloudellisen tilanteen turvin jäädä hyvillä mielin taas äitiyslomalle... :P Ja töihin menemisen kynnys ei ehkä enää sen jälkeen olisi niin suuri.

Ainiin. Tässä on kerennyt tapahtua vielä yksi iso asia. Minä nimittäin pitkän harkinnan ja suunnittelun jälkeen kosin Ollia 3. vuosipäivänä 25.5. ihan rennosti täällä kotona ja se myöntyi, joten ollaan nyt sitten kihloissa ja sormukset kimaltelee vasemmissa nimettömissä sen merkiksi <3

Yhtä juhlaa

Nyt ollaan taas päästy takaisin arkeen viime viikon juhlallisuuksista! Torstaina Siiri täytti 9kk, perjantaina oli mun 24v -synttärit ja eilen tietenkin äitienpäivä, mulle ensimmäinen laatuaan.

Siiri on nyt siis ollut täällä mahan ulkopuolella pitempään ku sen sisässä! Vitsit miten hurjaa. Toisaalta raskausajasta ei kuitenkaan vielä tuon kauempaa oo, mutta välillä tuntuu että siitä on ikuisuus. En oo enää moniin kuukausiin esimerkiksi muistanut, miltä vauvat potkut masussa tuntuikaan. Nyt se vauva puskee kolmatta hammastaan, kävelee tukea vasten ja konttaa kauheeta kyytiä joka paikkaan.

Synttäreinä appiukko tuli päivällä käymään ja toi kukkia tullessaan. Meinasin jo vähän vetää herneen nenään, kun mies tuli töistä eikä sillä ollut mulle mitään lahjaa, ei ees niitä kukkia. Sitten sen puhelin yhtäkkiä soi, ja puhelun loputtua se sano että lapsenvahti tulee kohta ja meijän pitää lähtee. Arvelin, että varmaankin tarkottaa anoppia ja lähetään jonnekin ravintolaan kahestaan. Mies vei mut yhteen mun mittakaavalla tosi hienoon ravintolaan syömään viiden ruokalajin maistelumenun viineineen, vitsit oli kyllä ihana yllätys ja niin hyvää ruokaa! :)  

Peuratartar ja simpukkavaahtoa

Eilinen äitienpäiväkin sujui mukavasti pääasiassa kotosalla. Aamulla sain Nutellalla ja hedelmillä päällystettyjä vohveleita kahvin kanssa sänkyyn. Siirin päikkäreitten jälkeen käytiin anoppilassa kahvilla ja annettiin lahjukset, ja Siiri sai vähän leikkiä serkkupoikien kanssa. Iltapäivällä kävin yksin juoksemassa, syötiin hodareita ja illalla tytön nukahdettua kateltiin tavalliseen tapaan telkkua. Oispa kiva jos vuoden päästä Siirikin osaisi jo vähän piirtää mulle jotain lahjaksi :) Laitan lopuksi ekan kuvan meistä, joka on otettu Siirin ollessa 16h ikäinen. Ollaan me jo 8h tuossa vaiheessa keretty kunnolla tutustulla, mutta mies tuli vasta tuolloin iltapäivällä takaisin sairaalaan nukuttuaan rankan yön jälkeen pitkään, ja kuva on siis sen ottama. Niin ihana ja rakas pieni kirppu, kiitos että teit musta äidin! <3

Throwback time!

Aattelin huvikseni tehä tämmösen listauksen odotusaikaa muistellen, että povattiinko meille enemmän tyttöä vai poikaa näiden uskomusten perusteella. Vasemmalla puolella tyttöä koskevat väittämät ja oikealla poikaa. Oon lihavoinut ne, jotka täsmäsi omalla kohdalla :)

Vatsa on ylhäällä ja muistuttaa vesimelonia / Vatsa on alhaalla ja muistuttaa koripalloa

Linea negra jää napasi alapuolelle / Linea negra jatkuu navan yli

Vauvan syke yli 140 lyöntiä minuutissa / Syke alle 140 lyöntiä

Hiukset rasvoittuvat ja ovat elottomat / Hiukset ovat paksut ja kiiltävät

Painoa kertyy joka puolelle kehoa / Painoa kertyy lähinnä vatsaan

Himo makeaan, kuten karkkeihin / Himo suolaiseen, kuten sipseihin

Hiukseen sidottu sormus liikkuu heilurimaisesti vatsan päällä roikottaessa / Sormus tekee pyörivää liikettä

Ankara raskauspahoinvointi / Ei pahoinvointia juuri ollenkaan

Kasvojen iho on rasvainen, näppyinen ja kalpea / Kasvot hehkuvat ja näyttävät hyvinvoivilta

Äidin vahva tunne tytöstä / Poikaolo

Tulos: tyttö 5/10, poika 5/10

Haha, olipas hauska! Näitten perusteella oli siis ihan fifty-fifty mahdollisuudet kumpaankin. Ainiin, tulipas näiden lisäksi mieleen vielä kiinalainen syntymäkalenteri, sen mukaan meille nimittäin ennustettiin tyttöä eli se kallistaa vaakakupin niukasti tytön eduksi. Jos (ja toivottavasti kun) oon vielä joskus uudelleen raskaana, niin on hauska taas palata tähän listaan ja vertailla sen hetkisiä merkkejä... Olisihan se kiva saada vielä joskus poikakin tätä meijän porukkaa täydentämään ;)

Mitä kuuluu kasikuiselle?

Huhhuh, kyllä on päivät (ja yöt) muuttuneet paljon se  jälkeen kun 7kk tuli täyteen! Oppi nimittäin pian ryömimään jo hurjaa vauhtia, joten joutu ihan tosissaan kulkemaan perässä eikä voinut tuudittautua siihen, että kyllä se siinä lelukasan vieressä viihtyy. Pian alkoi reenaanaan konttausta, mutta vasta ehkä viikko sitten konttasi ekaa kertaa kunnolla. Tosin ei oo sitä sen jälkeen kun kerran kontannut pienen matkan, vaikka nytkyy siinä asennossa vähän väliä. Noin 7,5kk alko nousta meitä vasten ahkeraan seisomaan ja sitten jo piakkoin kaikkea muutakin vasten. 8kk tultua täyteen on kehittynyt nopeasti seisomaan nousussa entisestään, seisoo tukea vasten jämäkämmin ja on alkanut myös kävelemään tukea vasten, esim sohvapöytää ja sohvaa. Painoilla ja ruuvien kiristämisellä tuunatun taaperokärrin kanssakin jo vähän kävellyt. Saa kyllä olla koko ajan vahtimassa kun omatoimisessa laskeutumisessa on vielä paljon reenattavaa, mutta siltikään pieniltä kolauksilta ei olla vältytty. Oon tosissani alkanut harkitsemaan konttauskypärän hankkimista :D Typy kun olisi vaan päästämässä molemmat kädet rti ja kurottelee turhan pitkälle. Istumaankin pääsee jo ite. Hurja harppaus siis menty eteenpäin motoristen taitojen osalta.

Pari päivää ennen 8kk täyttymistä huomasin kummankin alaetuhampaan puhjenneen, eli vihdoin Siirilläkin  sanoa olevan hampaita! Hampaat on jonkin verran vaivanneet, lähinnä iltakiukuttelun lomassa ja öisin. Ainakin niin luulen, mutta päivisin on ollut kyllä enimmäkseen oma pirtsakka itsensä. Hampaiden pesu on siis tullut osaksi aamu- ja iltarutiineja. Onneksi kuolaaminen ei oo mitenkään merkittävästi lisääntynyt, toki se nyt valuu herkemmin kun kielellä pitää tunnustella mitä suuhun on ilmestynyt. Puuro ja jopa soseet on alkaneet upota muutamaa lusikallista enemmän, joten ollaan siirrytty enemmän sekaruokailuun pelkkien sormiruokien sijaan. Osin siitä syystä tein yhden melko radikaalin ratkaisun, kun aloin olla täynnä levottomia öitä ja ailti klo 5:een aikaistuneita herätyksiä. Päätin lopettaa yöimetykset. Alkuun ekalla herätyksellä valvottiin tuntikin ennenkuin tyttö luovutti ja nukahti ilman maitoo. Tosi äkkiä päästiin kuitenkin siihen, että S herää joko kerran alkuyöstä tai joskus klo 4 aikoihin, välillä sekä että jolloin ekalla kerralla ei siis saa tissiä. Välillä oon kuitenkin antanut jos päivällä on syönyt kiinteitä huonommin. Eli aika lempeä taktiikka loppujen lopuksi, mutta on auttanut kuitenkin paljon! Omaan sänkyyn nukahtaa iltaisin suht helpolla. Jospa pikkuhiljaa pääsen yösyötöistä kokonaan eroon. 8kk neuvolassa mitat oli 8055g, 69,5cm ja py 42,3cm. Niin on jo ison tytön elkeet että hui! 

Se liikkuu!

Siiri on nyt reilun viikon verran ryöminyt! Oppi siis vihdoinkin sen samana päivänä kun tuli 7kk ikää täyteen :) Vauhtikin on jo melkoinen, kunhan tarpeeksi kiinnostava houkutin on näköpiirissä, eli enimmäkseen ne on Ransun kupit, luut ja lelut, äitin kännykkä tai tabletti tai lattialta löytyvät pikkuroskat. Pitäisi käydä ostamassa pistorasioihin tulpat ennenkuin neiti äkkää mennä niitä tutkimaan. Tuli aikamoinen tunnemyrsky kun se ekan kerran pääsi etenemään, koska oltiin jo jonkun aikaa odoteltu milloin siinä onnistuu. Toisaalta olin innoissani ja iloinen toisen puolesta (etenkin kun miten tyyppi ite oli siitä silminnähden mielissään), toisaalta melkeen säikähdin kun tajusin, että taas ollaan yhtä etappia kauempana pikkuvauva-ajoista. Voi haikeus! Mutta kyllä mie (jos en oo ennen mietä kirjottanut niin selvennyksenä: Näin puhun siis normaalisti :D) enemmän nautin kun Siirin kanssa voi koko ajan touhuta enemmän ja se on selvästi "tässä maailmassa", ja alkaa ymmärtää ja olla vastavuoroinen. 

Neuvolaa ei siis oo kun vasta 8kk lääkärineuvola seuraavaksi. Ois kyllä ollut kiva tietää tän hetkiset mitat, mutta täytyy vielä melkeen kuukausi ootella niitä. Välillä vähän jännittää kasvaako tyttö tarpeeksi, kun kiinteitä menee vielä niin pieniä määriä ja päivisin se ei välillä malttaisi millään imeä, joten tarjoankin tissiä yhä kuudesta kahdeksaan kertaa päivässä. Kompensoi sitten yöllä ja vaatii tissiä kolmen tunnin välein... Onhan sitä nyt päivällä ihan liikaa kaikkea muutakin tekemistä ;) 

Eilen oli toisiksi viimeinen vauvauinti ja siellä oli kuvaaja ottamassa vauvoista vapaaehtoisia sukelluskuvia. Meijän kuvat ei harmiksi näyttäneet oikeen onnistuvan, ainakin kun kameran näytöltä vilkaistiin pikaisesti. Pitää kattoa miltä ne näyttää sitten tietokoneella editoituna, kun saadaan viimeistään kolmen viikon päästä ne linkkinä sähköpostiin. En viitsi maksaa huonoista kuvista. Hurja miten äkkiä tuokin kurssi on hujahtanut, vastahan se tammikuussa alkoi!

Neiti 7kk!

Kuten kuvasta näkyy meillä on opittu istumaan melko hyvin, ei siis ite vielä nouse istumaan (paitsi konttausasennosta yrittää istua) eikä ihan kympillä pysy ilman tukea, joten ei uskalla jättää lattialle istuksimaan ilman että on ite vieressä valmiina ottamaan koppia. Konttausasentoa alkoi mallaamaan pari päivää ryömimään oppimisen jälkeen, nyt välillä uskaltaa nostaa jo kädetkin suoraksi, kyynerpäät irti lattiasta (toisin kuin kuvassa) ja nytkyy siinä hetken ennen mahalleen sukeltamista :D Voi mun pieni! Saa nähdä millon se lähtee konttaamaan, vaikka varmaan tätäkin nyt ensin tovi reenataan :)

Nyt ollaan muuten lopullisesti jätetty perhepedissä nukkuminen, koska mun selkä sanoo ittensä kohta irti ja Siirikin nukkuu paljon levottomammin meijän välissä... Tietenkin tiheään tissiä vaatien. Mutta mikään helppo juttu tuo omaan sänkyyn ja huoneeseen siirtyminen ei oo, on nimittäin neidillä "hieman" tuota luonnetta :D Aika monta kertaa on saanu tähän asti siellä rampata tutittamassa, rauhottelemassa ja imettämässä, tosin yritän sitä siis lykätä mahdollisimman pitkään. Luulen, että Siirillä on enemmänkin kyse lohtusyömisestä kun oikeasta nälästä. Aamulla toki haen sen meijän väliin syömään ja touhuamaan, mikä onkin kyllä päivän paras hetki :) Siiri on aina herätessään niin aurinkoinen, että täytyy olla tosi surkea yö ettei siitä piristyisi!

Olen muutakin kuin äiti

Kaikki postaukset synnytyksen jälkeen on käsitelleet enemmän tai vähemmän vauvaa. Nyt aattelin suoda edes yhden vain itsestani itsekkäine ajatuksineen. 

Postauksen otsikko tuppaa usein arjessa unohtumaan. Oon niin keskittynyt vaan Siiriin, että oma itse jää taka-alalle. Ja niin sen kai kuuluukin mennä, mutta äitien olisi hyvä panostaa enemmän itseensä ja omaan hyvinvointiinsa, sillä se luo pohjan kaikelle muulle. Helpommin sanottu kuin tehty. Nyt näin puolen vuoden äitiyden jälkeen oon kuitenkin alkanut huomata että se Salla, joka pikkuhiljaa tukahtui kasvavan raskausmasun alla ja painui vielä entistä syvemmälle unholaan pienen vauvan tuhistessa rinnalla, on nyt kevään kynnyksellä alkanut kaivautumaan pois piilostaan. Olo alkaa olla normaali, henkisesti ja fyysisesti. Voi kuinka nautinkaan kevätauringossa juoksemisesta, kun huomaan miten askel kevenee lenkki lenkiltä. Minnekkään ei kolota, ei tarvitse pelätä kaatuvansa masua suojellen, sektiohaava ei kiristä ja rinnat pysyy kivasti aisoissa uusilla (entisiä isommilla) urheiluliiveillä. Oon päässyt välillä myös salille reenaamaan painoilla. Vuosi sitten sain vain haaveilla tästä kaikesta kovottelevan vatsan takia.

Raskausläskit on alkaneet sulamaan, kun oon jaksanut kiinnittää huomiota ruokavalioon ja järjestänyt aikaa liikunnalle. Peiliin katsominen ei enää aiheuta niin pahasti kuvotusta ja häpeää. Kyllähän tuo maha roikkuu ja hyllyy yhä (ja moni muukin paikka :D), mutta pikkuhiljaa edetään kohti kiinteämpää vartaloa ja parempaa fyysistä kuntoa. Haaveilen uusista vaatteista, jotka ovat muutakin kuin löysiä housuja tai mahan piilottavia telttapaitoja. Tai sellaisia, joissa ei tarvitse pystyä imettämään. Haaveilen tavallisista rintsikoista. Olisi ihana jaksaa meikata vähän useammin ja laittaa tukka muuten kuin ponnarille. Ihan vaikka pitää niitä auki ilman, että joku on repimässä niistä tai tunkemassa niitä suuhunsa.

On ihanaa saada yhä useammin omaa aikaa. Kun voi jutella aikuisten ihmisten kanssa muustakin kuin siitä, paljonko kiinteitä vauva syö tai kuinka monessa pätkässä nukuttiin edellisenä yönä. Käyttää puheessaan muitakin pronomineja kuin me tai te. Menojalkakin vipattaisi ja odotan jo innolla kevään terassikelejä, jotta pääsen juomaan kylmän Happy Joen auringon lämmittäessä ihanasti.

Tietenkin vauva-arkikin on ihanaa ja en todellakaan haluaisi enää palata aikaan ennen Siiriä. Välillä iskee myös pieni vauvakaipuu, kun tajuaa ettei meillä oo enää pikkuvauvaa. Sitten yritän muistutella itelleni, mitä kaikkea hauskaa voi tehdä ja miten elämä on niin paljon helpompaa kun ei oo raskaana, ja miten sitä sitten taas sulkeutuisikaan siihen vauvakuplaan... Puhumattakaan miten parisuhde jäisi taas taka-alalle, kun ollaan juuri saatu sitä elvytettyä. Joten torstaina mulle laitetaan kuparikierukka. Vaikutustehohan kestäisi viisi vuotta, mutta otan sen varmasti ennen sitä pois. Se, kuinka kauan sitä lopulta tulee pidettyä jää nähtäväksi. Riippuuhan se toki siitäkin, miten mun kroppa siihen reagoi. Että ihan heti ei oo vauvauutisia täältä suunnalta luvassa, ellei sitten kohtalo päätä toisin. Toki se yllätys otettaisiin ensijärkytyksen jälkeen ilolla vastaan :)

Puolivuotias!

Siirille tuli jo tuossa hyvä tovi sitten puoli vuotta täyteen, ihan uskomatonta miten nopeesti mun vauva kasvaa! Nyyh!

Ei oo meillä enää pikkuvauvaa. Puolivuotisneuvolassa mitat oli 7350g (s. 3080g) & 65cm (s. 59cm) joten hyvin neiti pulskistuu, vaikka pituus vähän jätättää. Istuu syöttötuolissa ja opettelee soseiden lomassa sormiruokailua, vaunujen koppa vaihdettu ratasosaan, pinnasängyn pohja laskettu, tuteissa siirrytty isompiin, vaippakoko muuttuu taas pian, sitterissä on enää harvakseltaan ja vaipat helpompi vaihtaa sängyssä tai lattialla. Ryömimistä ja konttaamista sentään vielä ootellaan, mutta kovasti tykkäisi jo seisoskella tuettuna. Ilman tukea istuu jo pieniä hetkiä.

Missä on mun pieni ryppysorminen rimpulani, jolla ei ollut reisimakkaroista tietoakaan? Se, joka söi tissiä rauhassa lähes tuntitolkulla putkeen venkoilematta tai venyttämättä noita lärpsyköitä entisestään? Hän, joka tuhisi pienessä unipesässä meijän välissä, eikä herättänyt repimällä hiuksista tai potkimalla kylkiluihin?

Toisaalta tuo hersyvä hymykuoppainen nauru, kaikkea tutkivat kädet ja hereilläoloajan taukoamatta viuhtovat jalat saa mut oottamaan innolla, mitä kaikkea uutta ja hienoo onkin vielä eessä! Just tuon tyypin äitinä oleminen on rankinta, mutta kuitenkin parasta tässä elämässä ♡

Vauvauinti ja 5kk neuvola

Sunnuntaina oli Siirin eka vauvauinti ja se meni aivan loistavasti! Melkeen liiankin hyvin eli vähän jänskättää miten tän viikon reissu sujuu :D Oltiin ihan kahdestaan liikenteessä, koska Ollilla oli aamuvuoro eikä ollut saanut vuoroa vaihdettua yrityksistä huolimatta. Harmitti kyllä, mutta onneksi nyt se aloitti sopivasti uudessa työpaikassa ja tekee nykyisin vain päivätyötä arkisin. Mutta itse uintiin! Oli tosi vaikeeta suunnitella mihin aikaan pitäisi herätä, syödä ja lähteä että tyttö jaksaisi hyväntuulisena, joten syötin sen tunti ennen kuin piti olla altaassa, neuvojen mukaan. Pukuhuoneessa riisuin ensin itseni ja kaivelin kaikki pesuhuoneeseen lähtevät kamat valmiiksi ennenkuin vaihdoin Siirille uikkarin. Kaukalon olin suojannut sellaisella kosteussuojalla. Seuraavalla kerralla taidan kyllä laittaa Siirin vaippasilteen siihen ja pukea uikkarin vasta pukkarissa, koska pissithän lirahti heti kun vaippaa ei ollut. Uinnissa käytiin kolme ihan perusotetta läpi, leikittiin pari laululeikkiä joissa vauvoja nosteltiin ja heiluteltiin vedessä ja lopuksi tehtiin vauvapiiri, jotta pikkuiset sai koskea ja ihmetellä toisiaan ihan lähekkäin. Siiri tykkäsi tosi paljon, hihkui, hymyili ja räpiköi käsillä ja jaloilla :) Kaksi vauvakaveria on samassa uintiryhmässä, eli silleenkin oli mukavaa kun oli tuttuja. Oli yllättävän raskasta kannatella vauvaa se puoli tuntia ja sen kyllä tuntee yhä käsissä, mutta Siirin ilon näkeminen sai mutkin tuntemaan itteni niin onnelliseksi ja kiitolliseksi tuosta pienestä rakkaasta <3  Pesuhuoneessa huuhdeltiin kloorivesi hyvin pois ja mentiin saunaan lämmittelemään ja syöpöttelemään. Siiri oli selvästi raukea pukuhuoneessa, mutta väsyitkuilta säästyttiin ja uni tuli heti autossa. Ootan jo innolla tulevaa uintia, etenkin kun Ollikin pääsee mukaan!

Pikku uimaria jännittää!

Maanantaina oli sitten 5kk neuvola rokotteineen. Suluissa olevat mitat on kuukauden takaa ja tuoreet: 6670g (5830g), 63,5 cm (62cm) ja py 40cm (39,5cm). Painoa oli siis tullut hurjat 830g! Se nousi siis miinukselta keskikäyrälle, muut mitat menee edelleen -1. Rokotteet otettiin kaikki aivan kuten tähänki  asti ja tästä eteenkin päin, vaikka itkuhan siitä tuli. Onneksi tyttö leppyi äkkiä ja kohta jo jutusteli kovasti terkkarille. Ajattelin, että nythän se varmaan nukkuu päikkärit oikeen hyvin, mutta eipäs nukkunutkaan. Sitten joskus viiden jälkeen (neuvola oli siis klo 10) alkoi ihan mieletön itku ja huuto, en muista että Siiri olisi koskaan itkenyt niin :/ Oikeen mikään ei meinannut auttaa, kunnes annettiin Pamolia kun tyttö tuntui myös lämpimälle, ja olihan sillä sitten ihan kuumettakin. Se onneksi vähän rauhoitti, mutta ilta oli itkuinen ja Siiri halusi olla paljon sylissä ja tissillä, luonnollisesti. Yöllä nukkui ihmeen hyvin 3-4h pätkissä, mutta annettiin puoliltaöin taas särkylääkettä, kun kuume oli noussut takaisin. Sai sitä vielä aamulla herättyään. Eilinen oli aika raskas, kun eihän se oikeen nukkunut eikä viihtynyt kuin sylissä. Yhdet löysät rotakakat tuli. Onneksi iltaa kohti neiti vähän piristyi, eikä lämpökään enää niin kohonnut. Annoin varuilta kuitenkin kerran särkylääkkeen, kun musta se tuntui vähän lämpimälle. Yö meni ihan ok, ja aamulla oli jo entinen hymyileväinen naama vieressä kun herättiin :) Otin sen siis viereen viiden aikaan, kun olin itse niin uninen että pelkäsin pudottavani sen lattialle. Toivottavasti pahimmat oireet olisi nyt selätetty, mutta ihmettelen kyllä miten nyt otti niin koville, kun 3kk samoista rokotteista ei tullut pientä kitinää kummenpaa... Toki rota laittoi silloinkin mahan sekaisin. Onneksi se oli nyt viimeinen laatuaan, ja seuraavat piikit tulee vasta 1v neuvolassa!

Neidin hiuslook

Zombiäiti

Väsyttää. Sellainen kestoväsymys mulla on varmasti koko ajan päällä ja siihen on jo niin tottunut ettei se juuri tunnu (mutta näkyy kyllä hajamielisyytenä ja töhöilynä), mutta viime päivinä on kyllä väsyttänyt ihan oikeasti. Siiri on käytännössä koko elinikänsä nukkunut semmoisissa 3-4h pätkissä yöt, mitä nyt ekana viikkona yhtenä yönä 7h (ja ite heräilin vähän väliä hädissäni tarkistamaan, onko se ees elossa :D) ja 2kk iässä viikon 5-7h putkeen, jopa yhden 8h yön. Yksi hulinavaihe oli tuossa 3-4kk tienoilla, jolloin heräili parin tunnin välein syömään ja imetyksen jälkeen olisi vielä ollut kovasti juttutuulella. Sitten palattiin vähäksi aikaa normaaliin, kunnes nyt taas viikon verran yöt on olleet ihan kamalia. Tyttö nukahtaa siinä 20:30-21, mutta eihän silloin vielä ite malttaisi mennä maaten, koska Ollikin pääsee iltavuorosta vasta ysin jälkeen. Sitten se aika vaan kummasti venähtää, ja just kun on ite päässyt mukavasti sänkyyn niin 2-3h Siirin nukahtamisesta pinniksestä alkaa kuulua tuttua ähinää, joka muuttuu pian itkunsekaiseksi. Loppuyö heräillään tunnin parin välein ja välillä tiheämminkin, syödään, kitistään, kääntyillään poikittain sängyssä, ähistään ja itketään. Yritän saada sen ensin jatkamaan uniaan tutilla ja unilelulla, mutta se onnistuu melko harvoin. Välillä riittää sylissä heijailu, mutta viimeinen keino nukahtamiseen on toki tissi. 

Olen nyt siis yrittänyt saada Siirin nukkumaan koko yön omassa sängyssään, sillä mun kroppa ei tätä perhepetisysteemiä enää kestä, vaikka se olisikin muuten helpoin tapa selvitä yöimetyksistä ja saada tyttö jatkamaan uniaan. Oon siis yrittänyt imettää sängyn reunalla istuen ja pää vähän väliä pilkkien. Lopulta otan kuitenkin tytön meijän väliin nukkumaan, koska en vaan enää jaksa. Eikä siinä mitään pahaa olekkaan, mutta haluaisin pikkuhiljaa saada meijän sängyn pyhitetyksi todellakin vain meille kahdelle. Ja nukkua itsekkin vapaammin ilman pelkoa tytön liiskaantumisesta tai tippumisesta, vaikka tuoli reunustaakin sänkyä mun puolelta yöpöydän jatkeena.

Niin että hermot on kireellä ja nytkin oon varmaan sata kertaa lukenut tän tekstin, enkä vieläkään oo varma saako tästä tajunnanvirrasta mitään selkoa :D Mutta että jotain hulinaa tämä nyt varmaan on. Päivisin sentään päikkärit nukkuu ulkona vaunussa hyvin, semmoset 3h kerrallaan. Toivottavasti vielä joskus mekin saadaan nukkuä yöllä! Tai lähinnä minä, mieshän enimmäkseen kuorsaa tyytyväisenä...

Väsynyt, mutta kuitenkin onnellinen :)

Vuoden eka!

Hyvää alkanutta vuotta 2017! :)

Meillä meni uusi vuosi ihan mukavasti, käytiin kattomassa kaupungin ilotulitus klo 18 ja sen jälkeen mentiin pariksi tunniksi kaveriperheen luokse, jossa siis on Siiriä 20pv nuorempi tyttö ja vajaa 2v taapero. Syötiin perinteisesti nakkeja ja perunasalaattia ja katseltiin kun vauvat köllötteli lattialla. Kotona sitten katseltiin leffaa ja herkuteltiin juustoilla ja sipseillä, joinpa yhden siiderinkin kun tyttö oli nukahtanut! Tänään käytiin juhlimassa Siirin serkkupojan 4v synttäreitä miehen sukulaisten kesken, sai taas kaikkea herkkua lappaa naamaan :D Jokohan sitä nyt sais itteensä niskasta kiinni tammikuun kunniaksi?

Raketteja ihmettelemässä

Herran synttärikakku

Siiri tyylikkäänä

Eilen kun imetin viimeistä kertaa vanhalle vuodelle mietin vähän liikuttuneena, mitä kaikkea tämä vuosi tuokaan mukanaan. Siiri oppii niin paljon uusia taitoja, kasvaa ja kehittyy, ja pian meillä ei enää olekaan vauvaa, vaan eläväinen taapero. Hui! Täytyy nyt yrittää nauttia näistä vauvakuukausista, koska on niitä vielä onneksi aika monta jäljellä :) Mutta nyt voi jo sanoa, että ensi kuussa meillä on puolivuotias!