Jomoja ja Nutellaa

Okei, myönnän heti alkuun, että tää mun rentokierto ei oo sujunu ihan niinku aluksi suunnittelin. Ensinnäkin mun piti pitää taukoa tuolta keskustelufoorumilta, ja alkukierrosta menikin ihan hyvin. Mutta kun annoin itteni käydä siellä muutaman kerran, niin oon taas koukussa. Tuolla keskenmenon kokeneiden ryhmässä on vaan niin huippua sakkia, että en malta olla lukematta niiden kuulumisia! Sieltä oon myös saanut parasta vertaistukea, mikä tuntuukin vähän hassulle, kun enhän ole edes tavannut niitä kasvokkain. Toinen juttu on kiertopäivien laskeminen. Lupasin itelleni olla niitä laskematta, mutta nyt oon pari kertaa kaivanu kalenterin ja kattonut missä mennään. Tänään on siis kp 20, ja oon aika varma että ovis oli jossain kp 16 tienoilla oloista päätellen. Kp 13 alko tulla eggwhitea ja paikat oli kosteena, lisäksi silloin aloin huomata jomotteluja etenkin tuossa oikealla puolella munasarjoja. Limat laantu muutama päivä sitten ja samaan aikaan tuo jomottelun luonne vähän muuttui, enemmän semmoista poltetta on nyt tuntunut. Rinnat myös alkaneet tuntua vähän erilaisille. Toivon kyllä tosiaan, että ovi oli ja meni jo, ja nämä olis vaan keltarauhasen aiheuttamia tuntemuksia.

On ollut tosi vaikeeta olla miettimättä kiertoa, kun kivut on välillä melko koviakin. Vähänhän tuo tuppaa jännittämään kävikö tärppiä tässäkään kierrossa, mutta yritän työntää ne ajatukset taka-alalle. Samat vitamiinit (mammavitskut, foolihappo, sinkki, D ja maitohapot) menee edelleen ja greippimehua tuli litkittyä. Nyt en oo kuitenkaan alkanut juomaan kiinnittymispunkkua, koska kosteita iltoja on luvassa muutenkin. Alkoholia en aijo jättää pois ennenkuin plussaan, koska en usko sen olevan haitaksi hedelmällisyydelle tällä mun käytöllä. Enemmänkin se auttaa rentoutumaan. Jos tämä yritys nyt kuitenkin alkaa venymään, niin oon valmis kokeilemaan täyttä absolutismiakin. Oon myös aatellut ottaa seuraavaan kiertoon vehnänalkioöljyn mukaan, koska uskon näiden hömppäkikkojen voimaan ☺ Eikai niistä haittaakaan voi olla?

Tajusin muuten, että tämän kierron lopuksi on viimeinen mahdollisuus saada plussa tälle vuodelle... Testipäiväksi laskeskelin siis 8.12. Iiiks. Nyt koitan rentoutua, unohtaa nämä asiat (taas muutamaksi minuutiksi) ja vetää nutellaöverit!

Viikonlopun juhlallisuudet

Viikonloppu juhlineen on nyt takana ja hauskaa oli! Lauantaina vietettiin miehen veljenpojan ristiäisiä, joissa hän sai etunimekseen Aaron☺ Ihana pikkumies kitisi koko virallisen osuuden ajan, aivan kuten vauvojen kuuluukin. Hymy irtosi vasta, kun hänen pappina toiminut pappansa lopetti toimituksen Herran siunaukseen. Tarjoilut olivat mahtavia ja pääsin käyttämään ensimmäistä kertaa kirkkaanpunaista kirppislöytö-juhlamekkoani, josta olen niin kauan haaveillut. Illalla menimme entisen luokkalaisen ja hänen vaimonsa tupareihin, joissa juhlittiin myös isännän kolmekymppisiä. Meidän joukkue voitti Party Aliaksen, seura oli hauska ja siideri vähän liiankin hyvää. Sunnuntaina sen sai kyllä tuntea sitten nahoissaan... Sunnuntai-iltana reippailin vielä kaverin kanssa keskustaan katsomaan kaupungin joulunavausta ilotulituksineen.

Tänä viikonloppuna en ole ollut kovinkaan harmissani siitä, että meillä ei ole vauvaa enkä ole vielä raskaanakaan. Sain kilistellä kuoharia, syödä pipareita aurajuustolla, litkiä siideriä ja punkkua ja tulla niistä ah niin ihanaan huppeliin. Minun ei tarvinnut tyynnytellä itkevää vauvaa, huolehtia kotiintuloajasta tai juoda mahaani limpparista kipeäksi muiden humaltuessa hilpeästi. Koirista huolimatta sain nukkua aamulla suhteellisen pitkään ja syödä sängyssä krapulaani sipsejä aamupalan korvikkeena. Minun ei tarvinnut sompailla torin ihmismassassa vaunujen kanssa, vaan sain puikkelehtia juuri sieltä mistä halusin. Sain olla laiska ja itsekäs.

Silti salaa mielessäni olin kateellinen. Kateellinen Aaronin äidille, kun tämä selvästi ylpeänä nosti maljan kastetulle pojalleen. Kun tämä sai kerta toisensa jälkeen vauvan tyytyväiseksi muiden yritettyä rauhoitella häntä tuloksetta. Kun tupareiden emäntä silitti masuaan hymyillen, toisessa kädessään moneskohan lie limpparilasi. Minäkin olisin mielummin tuossa tilassa. Mutta ku en kerta ole, niin hemmetti vie otan tästä pikkujoulukaudesta kaiken irti!

Emännöintiä

Tänään oli avomieheni 33v syntymäpäivä. Halusin kokeilla glögijuustokakun ohjetta, jonka näin jo kauan sitten ensimmäisen kerran. Tein sen eilen jääkaappiin hyytymään, ja tänään valmistin kiilteen ja koristelin harjoittelusta saavuttuani. Kovin kaunis se ei ole, mutta hyvän makuinen kyllä! Ja se on minusta aina ollut tärkeintä ☺

Oli ihanaa, kun miehen perhettä tuli käymään meillä, erityisesti kun hänen veljensä nuorin poika, vajaat 2kk, vieraili ensimmäistä kertaa! Pikkuherran ristiäisiä juhlitaan muuten tulevana lauantaina. Niiden kemujen jälkeen menemme kaveripariskunnan tupareihin, joissa on tarkoitus juhlia myös juhlaisännän kolmekymppisiä sekä varpajaisia. Heille on tulossa toinen lapsi joulukuun alussa. Aika paljon mietityttää ne juhlat, koska sinne tulee myös meidän luokkakaveri, jonka tyttöystävän laskettu aika on maaliskuussa... Kaipa sitä jotenkin saisi itsensä sinne psyykattua ja tulisi vielä mukava ilta... Eiköhän.

Nyt on kyllä pysynyt ajatukset suhteellisen hyvin poissa yrittämisestä, mutta vaikein on tietenkin vielä edessä, kun menkat vasta loppuivat. Onneksi tätä kaikkea tekemistä piisaa kyllä ihan liiaksikin!

Perjantai 13. päivä

Minulle tämä päivä ei ole ollut maineensa veroinen huonon onnen päivä. Oikeastaan päivä oli suorastaan mainio! Nimittäin:

• Sain nukuttua kunnon yöunet, enkä pitkästä aikaa ole tuntenut itseäni väsyneeksi. Vaikka heräsin jo klo 7 on virtaa riittänyt koko päiväksi.
• Lumi. Voi kuinka paljon se vaikuttaakaan maisemaan ja mielialaan.
• Isäni kävi meillä ensimmäistä kertaa ja malttoi viipyä peräti 2,5 tuntia! Saimme olla kerrankin ihan kahdestaan ja viettää isä-tytär -aikaa, katselimme muun muassa vanhoja valokuvia. Hänen lähtiessään halasin ja sanoin, että rakastan häntä. En edes muista, milloin olisin niin sanonut. Olenkohan koskaan? Isä liikuttui ihan selvästi, sillä hän ei kyennyt sanomaan muuta kuin "Samoin" ja huiskutti ovenraosta mennessään jotenkin vaikean näköisenä. Ei vaan uskaltanut minun nähden itkeä... Miehet ☺
• Päivä harjoittelussa oli onnistunut. Laitoin elämäni ensimmäisen nenämahaletkun onnistuneesti. Kiemurteleva ja itkevä 2v ei kuitenkaan ollut ehkä se helpoin koekaniini! Sain myös toisen opiskelijan ohjaajalta kehuja, hän sanoi että minusta tulee oikein hyvä sairaanhoitaja ja minulla on hyvät valmiudet lähteä syventävään harjoitteluun. Voi että tuli hyvä mieli!

Niin ja vielä sekin, että tänään on viides päivä menkkoja (ovela kiertoilmaus, yritän olla laskematta kiertopäiviä) ja nyt ne ovat onneksi jo loppumassa. Kolme ensimmäistä päivää olivat armotonta teurastusta, ei ole kyllä ikinä niin runsasta vuotoa ollut. Noh, jospa nyt olisi puhdas alusta alkaa kasvatella uutta ja terveempää limakalvoa, johon jonkun olisi mahdollisesti parempi tarttua... ☺

Nega

Ei tuo sen tekeminen oikeastaan edes jännittänyt, vaikka olisihan sitä plussaa toivonut tämän päivän kunniaksi. Tasan kolme kuukautta keskenmenon toteamisesta. Noh, uutta kiertoa odotellessa leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä... Tänään lähdemme tosiaan reissuun, onneksi. Eiköhän se piristä mieltä.

Huomenna...

Huomenna on testipäivä, kp 24 ja dpo 14.

Vaikka olen jo asennoitunut negatiiviseen tulokseen eikä ole sellaista vahvaa tunnetta, että olisin raskaana, niin kyllä se jännittää silti ihan pirusti. Eikä sitä helpota yhtään, että potentiaalisia oireitakin löytyy; Rinnat ovat arat ja niissä tuntuu juilimista, alamahassa (etenkin sivuilla) jomottelee ja väliläl vihloo, maha on turvoksissa, naama kukkii, paikat on kosteina, itku on herkässä ja tänään on ollut etovaa oloakin. Nojoo, pystyn selittämään nämä myös menkkoja edeltävillä pms-oireilla, huonosti nukutulla yöllä ja epäterveellisillä syömisillä. Siltikin joku pieni toivonkipinä koittaa pysyä yllä.

Eilen uin aika syvissä vesissä, mutta soitin äidille terapeuttisen itkupuhelun, jonka jälkeen minulle tuli todella kevyt ja helpottunut olo. Äiti sai taas kerran puhuttua minulle järkeä ja löysi ne oikeat sanat, joita tarvitsin. Päätin, että nyt tähän tulee loppu. Tähän täytyy nyt oikeasti tulla joku muutos, sillä tämä pakonomainen tarve raskautua hallitsee ihan liikaa elämää ja alkaa vaikuttaa kaikkeen. Tuntuu, että millään muulla ei ole väliä eikä mikään huvita. Tämä vaikuttaa selvästi minun ja mieheni väleihin, eikä todellakaan hyvällä tavalla. Nyt on aika tehdä jotain ennen kuin tämä paisuu kuin pulla ja menee pahemmaksi. Päätin, että nyt loppuu yrittäminen, vauva tulkoot sitten kun tulee. Kunhan uusi kierto alkaa niin en aijo pitää mitään kirjaa monesko kiertopäivä on menossa tai mitä oireita millonkin tuntuu. Alan taas elää viikonpäivien mukaan, kuten normaalitkin ihmiset. Haluan sen entisen kipinän takasin välillemme, eikä se tule pakkoseksillä ja suorituspaineilla.

Huomenna lähemme viikonlopuksi vanhempieni luokse isäpäivän viettoon. Ihana nähdä omaa perhettä pitkästä aikaa, sekin vie onneksi ajatuksia muualle. Mutta katsotaan nyt ensin se huominen, ja sitten vasta katsotaan eteenpäin.

Ai niin, löysin sattumalta tuttavan ansiosta meidän tulevalle vauvalle aivan täydelliset vaunut Vauvakulman nettisivuilta! Mieskin on nämä hyväksynyt, joten saisi pian tulla se plussa, että pääsisin näiden tilaamisesta oikeasti haaveilemaan! ♡

Harmaata

Olen aivan varma, että tässäkään kierrossa ei onnistanut. Olen päättänyt tehdä joka tapauksessa testin perjantaiaamuna ennen kuin menen lääkäriin. Tämän kaiken henkisen paskan päälle olen nimittäin alkanut epäillä, että  minulla on joku tulehdus tuolla. Ihan nasta juttu hei. Olisihan se hyvä hoitaa pois ettei siitä olisi haittaa, jos vaikka tulisinkin vielä raskaaksi.

Niin. Jos tulisin raskaaksi. Eihän omalla ololla muuten niin väliä. En pysty ajattelemaan mitään muuta kuin raskautta. Millään muulla ei ole oikeastaan edes väliä. Olen yrittänyt olla stressaamatta ja miettimättä, mutta se on käytönnössä mahdotonta. En vain enää pysty elämään normaalisti. Toivon, että en olisi koskaan edes raskaaksi tullut, silloin ei varmaan olisi näin pakonomaista tarvetta tulla äkkiä uudestaan raskaaksi. Kaikki omat ajatukseni ja tekoni pyörivät tämän asian ympärillä. Pitäisi syödä terveellisesti, jotta saisi hyviä ravintoaineita raskautta ajatellen. Pitäisi jaksaa liikkua, jotta raskausaika ja synnytys sujuisivat kenties helpommin. Pitäisi olla säästöjä, jotta voisi tehdä hankintoja vauvaa varten. Seksiä harrastetaan siksi, että siitä tulisi raskaaksi. Ovulaation jälkeen sillä ei enää ole niin väliä, koska siitä ei ole hyötyä. Eilen vihjasin miehelle, että eipä olla ainakaan viikkoon puuhattu, ja mitä hän vastasi? "Niin mutta eikös se ovulaatio ollut jo?" Tähänkö sitä on oikeasti tultu, jopa mieheni kokee sen noin. Ei sen pitäisi näin mennä.

Tuntuu, että suruni ja ajatukseni eivät ole oikeutettuja. Kuten lapsettomuudesta kärsinyt kaverini, jolla pitkän yrittämisen ja hoitojen jälkeen on yksi lapsi, sanoi: "Sinä sentään olet jo kerran raskaaksi tullut, ja vieläpä noin nopeasti!" Sepä tässä onkin niin mukavaa. Jos kerran pystyn raskaaksi tulemaan ja kaiken on todettu olevan kunnossa, niin mikä tässä mättää? Miksen ole jo uudelleen raskaana? 

Mitä jos en vain tule enää ikinä raskaaksi?

Ja vaikka tulisinkin, mitä jos sekin menee kesken? Jos en ikinä pääse näkemään vauvani sydämen lyövän? Entä jos nään sen, mutta onni otetaan minulta kuitenkin pois? Näiden ajatusten parissa elän melkeinpä joka päivä, ja se on todella kuluttavaa. No lakkaa ajattelemasta, kyllä se sieltä tulee kun sen aika on. Ihanko totta, niinkuin en tietäisi? Sehän se tässä kaikkein vaikeinta onkin kun tiedän, että stressaaminen ja miettiminen ei ainakaan auta yhtään. Mutta miten voi olla miettimättä sellaista asiaa, joka on elämän ykkösprioriteetti? Miten voi mennä kierron rennosti miettimättä seksiä liikaa, mutta kuitenkin onnistua harrastamaan sitä sattumalta juuri otolliseen aikaan?

Tämä syksy on ollut meidän parisuhteellemme hirvittävän raskasta aikaa. Keskenmeno ja uuden raskauden yrittäminen (lisäksi hermoja raastava koiranpentu ja sen kouluttaminen) tuntuivat ensin lähentävän meitä entisestään. Nyt en ole enää niin varma siitä, tuntuu että ne vetävät meitä pikkuhiljaa kauemmas toisistamme. Pelkään, että mieheni tulee katumapäälle eikä enää haluakaan lasta kanssani. Pelkään, että hän ei enää haluakaan minua. Eilen puhuin jotain naimisiinmenoon liittyvää, mutta hän vain totesi että eipä sitä onneksi tarvitse vielä miettiä, sanoiko peräti pitkään aikaan. Voin siis unohtaa haaveeni siitä, että hän saattaisi kosia minua lähitulevaisuudessa. Kerroin eilen, että hän on minulle kaikkein tärkein asia elämässäni. En todellakaan halua menettää häntä. Jos selviämme tästä yritysajasta, niin selviämme kyllä mistä vaan.