Viikonloppu juhlineen on nyt takana ja hauskaa oli! Lauantaina vietettiin miehen veljenpojan ristiäisiä, joissa hän sai etunimekseen Aaron☺ Ihana pikkumies kitisi koko virallisen osuuden ajan, aivan kuten vauvojen kuuluukin. Hymy irtosi vasta, kun hänen pappina toiminut pappansa lopetti toimituksen Herran siunaukseen. Tarjoilut olivat mahtavia ja pääsin käyttämään ensimmäistä kertaa kirkkaanpunaista kirppislöytö-juhlamekkoani, josta olen niin kauan haaveillut. Illalla menimme entisen luokkalaisen ja hänen vaimonsa tupareihin, joissa juhlittiin myös isännän kolmekymppisiä. Meidän joukkue voitti Party Aliaksen, seura oli hauska ja siideri vähän liiankin hyvää. Sunnuntaina sen sai kyllä tuntea sitten nahoissaan... Sunnuntai-iltana reippailin vielä kaverin kanssa keskustaan katsomaan kaupungin joulunavausta ilotulituksineen.
Tänä viikonloppuna en ole ollut kovinkaan harmissani siitä, että meillä ei ole vauvaa enkä ole vielä raskaanakaan. Sain kilistellä kuoharia, syödä pipareita aurajuustolla, litkiä siideriä ja punkkua ja tulla niistä ah niin ihanaan huppeliin. Minun ei tarvinnut tyynnytellä itkevää vauvaa, huolehtia kotiintuloajasta tai juoda mahaani limpparista kipeäksi muiden humaltuessa hilpeästi. Koirista huolimatta sain nukkua aamulla suhteellisen pitkään ja syödä sängyssä krapulaani sipsejä aamupalan korvikkeena. Minun ei tarvinnut sompailla torin ihmismassassa vaunujen kanssa, vaan sain puikkelehtia juuri sieltä mistä halusin. Sain olla laiska ja itsekäs.
Silti salaa mielessäni olin kateellinen. Kateellinen Aaronin äidille, kun tämä selvästi ylpeänä nosti maljan kastetulle pojalleen. Kun tämä sai kerta toisensa jälkeen vauvan tyytyväiseksi muiden yritettyä rauhoitella häntä tuloksetta. Kun tupareiden emäntä silitti masuaan hymyillen, toisessa kädessään moneskohan lie limpparilasi. Minäkin olisin mielummin tuossa tilassa. Mutta ku en kerta ole, niin hemmetti vie otan tästä pikkujoulukaudesta kaiken irti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti