Nyt kun kirjoittaminen on monelta kuukaudelta jäänyt ja vuosi lähenee loppuaan, ajattelin katsella taaksepäin kuluneeseen vuoteen ja verestellä muistoja. Tämä vuosi on ollut elämäni jännittävin, raskain ja rakkain monella tapaa.
Tammikuun vaihtuessa katselin telkkarista Helsingin uutta vuotta pahoinvoivana ja en uskaltanut oikeen ajatella, että meillä voisi olla tänä vuonna vihdoin oma vauva. Klementiinit, riisikakut ja raskausvitamiinit oivat pääasiallinen ruokavalioni. Pelkäsin liukastuvani sen aiheuttaen keskenmenon, joten ulkona liikkuminen oli todella vähäistä. Väänsin opinnäytetyötä seminaarikuntoon hiki hatussa parini kanssa.
Helmikuussa esitettiin ja palautettiin oppari ja aloitin sh-opintojen viimeisen syventävän harjoittelun. 8.2. oli odotettu ja jännitetty nt-ultra, jossa vauvalla kaikki näytti olevan onneksi kunnossa. Vauva-uutinen ähti jakoon niillekkin, keiltä se oli maltettu salata ja masu alkoi pikkuhiljaa kasvaa. Samoin myös luotto siihen, että tämä vauva saadaan tuoda elävänä kotiin.
Maaliskuu meni tehokkaasti harkan ja satunnaisten koulujuttujen parissa. Raskauden puoliväli poksui ja pieniä potkuja alkoi satelemaan ihanasti. Koitti rakenneultra, jossa kaikki oli juuri niinkuin piti ja saatiin kuulla odottavamme pientä prinsessaa. Voi sitä onnea! Olin melko väsynyt ja mahan kovottelut hidasti menoa. Parisuhde oli kovilla jatkuvien riitojen takia.
Huhtikuussa tehtiin raskas päätös ja päätettiin luopua saksanpaimenkoirasta. Arki alkoi helpottaa ja riidat väheni merkittävästi. Hankittiin vauvalle vakuutus, täytettiin Kelan papereita ja saatiin äitiyspakkaus hypisteltäväksi kotiin. Ransu täytti 2v!
Toukokuussa tapahtui paljon. Vappua juhlin hillitysti viimeistä kertaa haalareihin ahtautuen, luonnollisesti vesiselvänä. Isyydentunnustus ja yhteishuoltajuussopimus, lääkärineuvola ja viimeisen kolmanneksen alkaminen aivan toukokuun lopulla olivat isoja juttuja raskaudessa. Ostettiin ensimmäinen yhteinen koti, ja sen remontoiminen alkoikin sitten samoin tein. Loppuhuipennukseksi valmistuttiin molemmat sairaanhoitajiksi 3,5v opintojen jälkeen, vieläpä samalta luokalta! :)
Kesäkuu pakattiin, myytiin ylimääräisiä kamoja pois, rempattiin uutta asuntoa ja mä selasin vimmatusti netin ihmeellistä maailmaa ettien uuteen kotiin ja vauvalle kaikkea kivaa ja tarpeellista. Olisin halunnut nauttia kesästä enemmän, mutta kiire, väsymys ja tukala olo vei niin paljon aikaa ja energiaa, että en saanut siitä irti niin paljon kuin olisin halunnut. Juhannuksen vietin Ransun kanssa kotimaisemissa Ollin ollessa Joensuussa töissä. Harmitti olla erillään, mutta toisaalta sain nauttia maaseudun rauhasta, järvestä ja perheestä kun ei tarvinnut kyhjöttää yksin kotona kaupungissa limpparia litkien. Pääsin extempore masukuvauksiin ja siitä jäi ihania kuvia muistoksi. Juhannuksen jälkeen muutettiin vielä pienen remonttikaaoksen keskelle, mutta pian päästiin jo asettumaan kunnolla taloksi.
Heinäkuun alussa mulle järjestettiin ihanat babyshowerit yllärinä, ja uusi koti täyttyi ihanista ihmisistä. Urakoitiin viimeiset vauvahankinnat, sillä halusin kaiken olevan valmista rv 37 mennessä. Koitti täysiaikaisuus, laitoin vauvalle pedin valmiiksi (olin kyllä tainnut valmistella sen hyvin jo aiemmin :D), vuorasin sängyn lapsivesien menon varalta ja kaivoin sairaalakassin esiin pakkaamista oottamaan. Ja sitten sitä vasta ootettiinkin.
Elokuu koitti ja päivä päivältä kävin kärsimättömämmäksi, eikö vauva ikinä tule. Jälkikäteen ihan hävettää, kun laskettua aikaa ei oltu vielä edes ohitettu! Aloin vaan olla niin loppu siihen tukalaan oloon, eikä helteet ainakaan yhtään helpottaneet oloa. Tein kaikkeni, jotta synnytys käynnistyisi nopeammin. Siivosin kodin melkeinpä kirjaimellisesti lattiasta kattoon (mm. kuurasin pesuhuoneen lattian ja jynssäsin vaatehuoneen seiniä), saunottiin appiukon ja kaverin luona kun omaa saunaa ei oo, käytin ahkerasti Ransua lenkeillä ja ravasin rappukäytävässä, tein akupainantaa, koitin rentoutua ja herkutella. Ja oli se kolmaskin ässä aika ahkerassa testissä :D Mutta yhtäkkiä homma sai aivan uuden juonenkäänteen, kun aivan tavalliselta neuvolakäynniltä 38+4 mut marssitettiinkin äitipolille tsekkaukseen ja jäin sieltä svo:lle pariksi päiväksi seurantaan alkavan raskausmyrkytyksen takia. Olin kotona pari päivää, menin uudelleen kontrolliin ultrattavaksi ja eikun takaisin osastolle käynnistykseen. Seuraavana päivänä sain pari puolikasta supistuksia aiheuttavaa lääkettä ja siitä seuraavana iltana 11.8. klo 22:15 syntyi kiireellisellä sektiolla maailman ihanin tyttö ♡ Laskettuna päivänä 15.8. päästiin kotiin, ja loppukuu menikin vauvaa ihastellen ja opetellen uutta elämää.
Syyskuusta ei ole jäänyt oikeen muistikuvia, sillä se hurahti hurjalla nopeudella ja väsymyspöhnässä. Eikä näillä imestysaivoilla muista muutenkaan mitään! Matkustettiin ekaa kertaa uudella kokoonpanolla Viitasaarelle mun perheen luo, ja sinne kerääntyi sukulaisia ihmettelemään pientä nyyttiä. Suunnittelin nimiäisiä ja väkersin jopa kutsut ja kummitodistukset ite.
Ensimmäinen päivä lokakuuta juhlittiin sitten tytön nimeä täällä meillä kotona reilun parinkymmenen hengen voimin, ja hänestähän tuli siis Siiri Ilona Emilia ♡ Ystäväni teki ihanan vaaleanpunaisella sokerimassalla kuorrutetun vadelma-suklaakakun mun toiveiden mukaan. Lisäksi tarjottiin mun äidin tekemää voileipäkakkua, Ollin veljenvaimon tekemää focacciaa, mun väsäämiä kinkkuhyrriä, anopin leipomaa omenapiirakkaa, keksejä, sipsejä, vaahtokarkkeja ja viinirypäleitä. Kilisteltiin Pommacilla, mä sopersin jotain puheentapaista päästäni (todella kiusallista!) ja paljastin tytön nimen kolmannesta nimestä alkaen nimen merkitystä selittäen. Etunimen tiesi jo melkein kaikki vieraista, koska alettiin kutsua tyttöä Siiriksi heti rakenneultran jälkeen, mutta koska muutamalta oltiin maltettu se salata annoin yhen kummin tehtäväksi avata pienen pinkin laatikon, ja sieltä paljastui etunimellä varustettu ruokalappu. Jaoin kummitodistukset ja Ollin tehtävänä oli vaan edustaa neiti sylissä koko virallisen osuuden ajan. Seurustelua, syöpöttelyä, valokuvia ja lahjojen availua... Hyvin yksinkertaiset mutta meidän näköiset juhlat :) Siirin tullessa 2kk sillä todettiin hyvin todennäköinen atooppinen ihottuma, ja se onkin välillä aiheuttanut vähän päänvaivaa. Onneksi löytyi hyvä rasva, jolla iho pysynyt nyt hyvänä ilman kortisoniakin.
Marraskuussa Siiri oppi nauramaan ja tarttumaan esineisiin. Enimmäkseen perusarkea typyn kasvua ihmetellen ja kotia hoitaen Ollin käydessä kolmivuorotyössä. Juhlittiin Ollin ekaa isänpäivää! :)
Tässä joulukuussa on tapahtunut paljon, ja tämä(kin) kuu hujahti silmissä, etenkin jouluvalmisteluja tehdessä ja vähän myös stressatessa, myönnettäköön. 4pv vaille 4kk ikäisenä Siiri kääntyi ekan kerran selältä mahalleen, ja siitä lähtien onkin pyöriskellyt vähän turhankin ahkeraan. Tarttuminen on vaan kehittynyt, istumaan pitäisi jo kovasti päästä ja kainaloista seisottaminen on huippuhauskaa. Koko ajan kuullaan uusia ääntelyitä ja Siirin hereilläolo onkin melkosta älämölöä :D Sormet on koko ajan suussa melkeen rannetta myöten. Mahallaan pääsee jo välillä peruuttelemaan ja koittaa nostaa peppua polvien varaan sekä selvästi yritystä on ryömimiseenkin. Mies sai vakipaikan! Joulunaluspäivät vietettiin Viitasaarella sukuloiden, mutta aatonaattona matkattiin takaisin kotiin. Siirin eka joulu alkoi surkeasti, kun se pyörähti aamupesuilla lattialle, mutta siitä selvittiin onneksi vaan säikähdyksellä vaikka varuilta päivystyksessä käytiinkin. Mulle jäi kyllä varmaan ikuiset traumat ja huono omatunto painaa vieläkin, koska ois vaan pitänyt olla tarkempi... Mutta tästäkin taas opittiin. Muuten joulu meni ihan mukavasti ja oltiin oltu kaikki tosi kiltteinä lahjamäärästä päätellen :D Siiri sai ekat sosemaistiaiset bataattia joulupäivänä, ja ollaan tutustuttu jo vähän porkkanaankin.
Ootan vuoden vaihtumista jo innolla, mutta toisaalta samaan aikaan haikeudella, sillä vuosi 2016 oli meille niin hyvä ja onnellinen ♡
