Minulle tämä päivä ei ole ollut maineensa veroinen huonon onnen päivä. Oikeastaan päivä oli suorastaan mainio! Nimittäin:
- Sain nukuttua kunnon yöunet, enkä pitkästä aikaa ole tuntenut itseäni väsyneeksi. Vaikka heräsin jo klo 7 on virtaa riittänyt koko päiväksi.
- Lumi. Voi kuinka paljon se vaikuttaakaan maisemaan ja mielialaan.
- Isäni kävi meillä ensimmäistä kertaa ja malttoi viipyä peräti 2,5 tuntia! Saimme olla kerrankin ihan kahdestaan ja viettää isä-tytär -aikaa, katselimme muun muassa vanhoja valokuvia. Hänen lähtiessään halasin ja sanoin, että rakastan häntä. En edes muista, milloin olisin niin sanonut. Olenkohan koskaan? Isä liikuttui ihan selvästi, sillä hän ei kyennyt sanomaan muuta kuin "Samoin" ja huiskutti ovenraosta mennessään jotenkin vaikean näköisenä. Ei vaan uskaltanut minun nähden itkeä... Miehet ☺
- Päivä harjoittelussa oli onnistunut. Laitoin elämäni ensimmäisen nenämahaletkun onnistuneesti. Kiemurteleva ja itkevä 2v ei kuitenkaan ollut ehkä se helpoin koekaniini! Sain myös toisen opiskelijan ohjaajalta kehuja, hän sanoi että minusta tulee oikein hyvä sairaanhoitaja ja minulla on hyvät valmiudet lähteä syventävään harjoitteluun. Voi että tuli hyvä mieli!
Niin ja vielä sekin, että tänään on viides päivä menkkoja (ovela kiertoilmaus, yritän olla laskematta kiertopäiviä) ja nyt ne ovat onneksi jo loppumassa. Kolme ensimmäistä päivää olivat armotonta teurastusta, ei ole kyllä ikinä niin runsasta vuotoa ollut. Noh, jospa nyt olisi puhdas alusta alkaa kasvatella uutta ja terveempää limakalvoa, johon jonkun olisi mahdollisesti parempi tarttua... ☺
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti