25 viikkoa takana

Ja yhtäkkiä ollaankin jo tässä. 25+0, ollaan saavutettu jälleen yksi rajapyykki, tai ainakin mun mielestä rajapyykki. Edellinen oli se, kun 23 viikkoa tuli täyteen. Silloin huokaisin, että nyt jos vauva alkaisi syystä tai toisesta syntymään mut kiidätettäisiin KYS:iin ampparilla, ja vauva koitettaisiin pelastaa. Laitettaisiin keskoskaappiin ja hoidettaisiin, ei vain katseltaisi vierestä että mitään ei oo valitettavasti tehtävissä. Nyt ollaan jo kaksi viikkoa oli sen etapin ja vauva kasvaa ja vahvistuu päivä päivältä, eloonjäämismahdollisuudet kasvaa. Ja sen todellakin tuntee, että tyttö kehittyy. Potkut on koko ajan voimakkaampia ja näkyy selvemmin myös mahan päältä. Välillä ne jo vähän häiritsee kun mahdoton mylläys alkaa juuri kun asetun nukkumaan :D

Äitiyspakkauksen sain pian edellisen neuvolan jälkeen. Yllätyin kyllä tosissaan miten nopeesti se tuli! Ja onhan se ihana, vaikka netistä kuvia katsoessani ensin hieman petyinkin. Sitä on hypistelleet jo anoppi ja mun vanhemmatkin ihan Keski-Suomessa asti! Tässä kuva pakkauksesta juuri kun olin "korkannut" sen, sekä kokoelmasta mun suosikkijuttuja. Pöllökuvioinen kuolalappu kyllä unohtu kuvasta!

Tuo unipupu on aivan ihana <3

Kun ihmiset kyselee että miten oon voinut vastaan tyyliin "Kiitos kysymästä, rehellisesti sanottuna raihnaisesti". Olo on todellakin ollut kaikkea muuta kuin energinen ja hehkeä. Siksi jaksankin aina ihmetellä, jos joku kehuu mun hehkuvan kuvissa. Seriously? Jos käyn selälleni lattialle on meinaa päästä ylös, koska selkään alkaa juilia niin paljon. Mahakin alkaa pikkuhiljaa olemaan tiellä, eikä esimerkiksi kenkien solmiminen ookaan enää niin läpihuutojuttu (ja laskettuun on kuitenkin vielä kolme kuukautta ja pari viikkoa päälle, apua?) Käveleminen hengästyttää jo hieman ja aiheuttaa kivistävää tunnetta mahassa. Ei nyt varsinaisesti kipeitä supistuksia, mutta jotain supistelevaa toimintaa kuitenkin, joten liikunta rajoittuu rauhalliseen kävelyyn. Eikä pahimmillaan kykene oikein siihenkään. Alapäässä tuntuu ajoittain vihlontaa, paineen tunnetta ja muuta mielenkiintoista, joten viimeksi perjantaina jäin harkasta pois lepäämään. Äippäpolille soitellessa sanottiin, että ota Panadolia ja lepää, vauva on varmaa perätilassa ja painaa paikkoja. No kiva, en siis vieläkäään päässyt tarkistuttamaan onko paikat kunnossa ja kiinni. Ensi viikolla on onneksi lääkärineuvola, jossa aijon kyllä vaatia sitä tarkistamaan missä mennään. Mitäs muuta? Olo on kun virtahevolla, närästys on alkanut hiipiä mukaan ja lonkat puutuu nukkuessa, tissit vuotaa välillä jotain esimaitoa ja itku on herkässä. Ja perkeleet. Tiedän: Vali, vali, vali...

Huomenna olisi sitten sokerirasitus part 2, joka ei sinällään tapahtumana hirvitä. Niitä arvoja kylläkin jännitän ja toivon todella, ettei radi-diagnoosi napsahda omalle kohdalle. Se tästä vielä puuttuisikin, kun kesä menee varmaan aika tukalissa oloissa ja sitten en saisi edes herkutella yhtään sokerivauvan pelossa, ei kiitos! Keskiviikkona käydään tekemässä se isyydentunnustus, mikä on kyllä omalla tavallaan iso juttu. Askeleen lähempänä sitä, että ollaan oikeasti perhe <3

Heitän vielä loppuun kuvan eilisestä vappupallosta :) Haalarit päällä viimeistä kertaa, ja tänään vihdoin ja viimein loppui se syventävä harjoittelu. Nyt sit vaan ootellaan valmistujaisia, hurjaa!