Kädet tärisee. "Ei voi olla totta, ei voi olla totta!" Tuijotan testitikkua yhä uudelleen, välillä säntäilen ympäri kämppää. Koitan olla hiljaa, sillä avomieheni nukkuu vielä viimeisen yövuoron jäljiltä. Ja tuijotan uudelleen. Plussa se on! Ja vielä melkeinpä ne legendaariset "leffaviivat"! Päässä humisee, ne taitaa olla vaan ympäriinsä myöryäviä ajatuksia, koska ei minua pyörrytä. Pakko herättää mies! Kohta pitää lähteä iltavuoroon, en malta odottaa kertomista iltaan asti. Kännykän välityksellä en halua kertoa. Haluan nähdä sen ilmeen.
"Meille taitaa tulla sittenkin vauva". Työnnän testin sen käteen. Eihän se unenpöpperönsä läpi meinaa oikeen ymmärtää. Hymyilee vaan hassusti, koppaa minut kainaloon. Hymisee jotain mielissään, sanoista en oikeen saanut selvää. Jotain tyyliin "Sehän on kiva!". Kiva on kyllä aika laimea ilmaisu, mutta ymmärrettäköön tässä tilanteessa. Köllötellään hetki sylikkäin. Hymistään onnellisina. Meille tulee vauva!
Ehkäisyrengas lenti roskiin vasta kesäkuun alussa, joten en todellakaan uskonut raskautuvani niin äkkiä. Eihän me edes vielä virallisesti yritetty, ajateltiin että tulkoot jos tulee. Ruetaan viimeistään elokuussa yrittämään, että mahdollisen tärpin käydessä piankin ehtisin kuitenkin ainakin melkolailla valmistua ennen vauvan syntymää. Jonkin aikaa renkaan poistamisen ja tyhjennysvuodon jälkeen minulle tuli kaikenlaisia outoja oireita, joiden luulin olevan "vieroitusoireita". Huimasi, tissit tuntui oudoille, alapää oli turvoksissa, panetti aivan järkyttävästi ja oikealla alamahassa jomotti melkeen kaksi viikkoa. Vastaavaa kiputuntemusta en ollut tuntenut koskaan, joten pelkäsin sen merkitsevän jotain huonoa. Jos minussa olikin jotain vikaa? Munasarjassa joku kasvain? Ehkä se olisi pelkkä puhkeamaisillaan oleva kysta. Olin niin huolestunut, että varasin ajan yksityiselle gynekologille ultrattavaksi. Olisihan se hyvä nähdä muutenkin onko paikat kunnossa vauvan yrittämistä ajatellen. Olihan ne, kohtu oli kunnossa, limakalvot ok, munasarjat ok. Ovulaatio oli tapahtunut arviolta 2-3 päivää aikaisemmin. Sitäkö se olikin! Ovuloin kuuden ehkäisyllisen vuoden edestä? Siitä alkoikin jännittävä odotus, olisimmeko kenties toimineet juuri oikeaan aikaan.
Keskiviikkona tunsin menkkamaisia jomotuksia, ja itkuhan siinä tuli. Sieltä ne siis on tuloillaan. Harmittihan se, vaikka ei oltu vielä oikeasti edes yrittämässä. Jomotukset tuntui kuitenkin vähän erilaisille kuin normaalisti ennen menkkoja. Oli jotenkin jännä fiilis. Sitten aloin tuntea hetkellisiä vihlaisuja alamahassa, aika koviakin välillä. Google kertoi, että ne voisivat olla "repäisykipuja", raskauden ensioireita. Perjantaina päätin tehdä seuraavana aamuna testin, koska olo oli kummallinen. Tavallaan tiesin plussaavani. Ryssin kuitenkin aamupissasta tehtävän testin kanssa, sillä kello oli viisi aamulla, ja olin vielä puoliunessa. Myös testi oli outo, testi-ikkuna oli erilainen kuin mitä olin nähnyt. Siihen ei tullut yhtäkään viivaa, joten heitin "viallisen" testin kiukkuisena roskiin. Kaivelin sen vasta aamupäivällä ja huomasin katsoneeni sen väärää puolta. Kuinka se on edes mahdollista? Supernoloa, kyllä vain. Tein heti perään uuden tavallisen apteekin testin, ja se vahvisti plussan todeksi.
Laskin, että viikot oli tasan 4+0 edellisistä menkoista ja laskettu aika olisi laskurin mukaan 19.3. Siitä alkoi vain vajaat neljä viikkoa kestänyt odotus, joka oli kaikessa lyhykäisyydessään kaikkea muuta kuin auvoista. Raskauteni päättyi henkisesti neuvolan suorittamaan alkuraskauden ultraan, mutta fyysisesti vasta kaksi viikkoa myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti