Arkikiireiden keskeltä

Kirjoitan nyt vähän pakkopullamaisesti ees jotain, vaikka oonkin ihan kuolettavan väsynyt. Tässä on nyt ollut kaikenlaista, koitan jotenkin tiivistää kuulumiset...

Viikko sitten maanantaina oli toinen neuvola. Kaikki oli kunnossa, sokerirasituksen arvotkin oli hyvät, mjuuta joudun silti uusiksi rv 26 tienoilla sen sukurasituksen vuoksi. Eipä se mitään, se oli aika helppo nakki! Painoa oli tullut 2,3 kiloa kuudessa viikossa edellisestä käynnistä, joten ei mitenkään paha. Sydänäänet kuunneltiin, mutta se laite oli vanha rotisko kun ei saatu sykelukemaa näkyviin. Seuraava neuvola onkin sitten 22+0, hui!

Dopplerilla kuunnellessa kuuluu melkoista melskettä, joten ilmeisesti vauva on energinen ja voi hyvin. Hassua kyllä se vahva poikafiilis on parin viime viikon aikana jotenkin hävinnyt! Onkohan se sittenkin tyttö? :) Välillä kun on kovasti touhunnut tai oon kiihdyksissä henkisesti, niin huomaa että mahaa alkaa "kovettaa", mutta se helpottaa kun menee lepäilemään ja rauhottuu. Se on kuulemma ihan normaalia, mitä nyt internetin keskustelupalstoja on uskominen. Masu alkaa jo erottua aika selvästi :) Liikkeitä en vieläkään tunne, tai ainakaan mitenkään selvästi. Jotain pientä kutittelua ja kuplimista on välillä tuntunut, mutta jospa pian alkaisin tuntemaan vauvan touhuiluja selkeästi.

Viikko sitten maanantaina alkoi myös viimenen, syventävä harkka sairaanhoitajan vastaanotolla lähimmällä terveysasemalla. Hurjaa, että valmistuminen on oikeasti jo niin lähellä! Mutta vaikka kyseessä on päivätyö, joka ei oo ees fyysistä, niin oon silti ihan poikki. Tänäänkin tuli itku silkasta väsymyksestä, kun ei jaksaisi tehdä yhtään mitään. Ei ees parisuhdetta hoitaa. Vois vaan nukkua ja käydä harkassa...

Mieheltä murtui nilkka lauantaina, ja nyt sillä on kipsi polveen asti seuraavat kuusi viikkoa :( Keppien kanssa könkkää menemään ja koittaa olla ekat kaksi viikkoa varaamatta ollenkaan kipeelle jalalle. Voivoi, nyt sitten koirien ulkoilutus ja kotihommat on vaan mun vastuulla... Se ei tee tästä arjesta yhtään helpompaa, mutta minkäs nyt teet.

Tänään on siis (jo) 16+0! Enää neljä viikkoa puoliväliin, reilut neljä viikkoa rakenneultraan. Älytöntä :) Laitan vielä loppuun kuvan Bola-korusta, joka saapui postissa viikko sitten. Vielä en oo kyllä osannu ottaa sitä käyttöön, mutta ehkä tässä pikkuhiljaa. Eipä se vauva vielä sitä kuule, mutta piakkoin varmaan :)

"Turquoise circles" :)

Pakko saada piimää

Niin se vaan viikko taas vierähti! Viime viikko menikin tosi nopeasti, kun joka päivä oli jotakin menoa ja tekemistä. Tänään onkin sitten ihana huilipäivä. Meillä oli ihana ystävänpäivä eilen! Aamulla lorvittiin pitkään sängyssä ja söpösteltiin pitkästä aikaa. Kuunneltiin mitä leijonavauva puuhailee masussa, ja kovat bileethän siellä taas kuulosti olevan :) Totesinkin siinä sydänääniä kuunnellessa, että onhan tämä nyt erilainen ystävänpäivä kuin viime vuonna (vaikka ei siis edelleenkään muisteta mitä silloin tehtiin), ja vuoden päästä se vasta erilainen yp onkin. Meillä vois siis olla jo puolivuotias muksu ensivuonna tähän aikaan, älytöntä! Mutta palatakseni vielä eiliseen, kävimme siis suht uudessa paikallisessa ravintolassa brunssilla, ja oli kyllä erittäin maukasta. Vähän jäi viime tippaan päivän suunnittelu, ja ensin näyttikin että kaikki ravintolat on buukattu iltaan asti. Mies oli siis aijemmin viikolla yrittänyt jo varata meille toisesta paikasta brunssia, mutta se oli täynnä. Arvostan silti hirveästi, että se ees yritti järjestää meille jotain <3 Noh, minä ehkä vähän painostin, mutta ei sillä väliä ;) Syönnin jälkeen shoppailtiin mulle ekat oikeat mammafarkut, kahdet uudet (ja kuppikokoa isommat, wau!) rintsikat, alushousuja ja vauvalle parit söpöt raitapöksyt. Loppuilta köllittiin ja syötiin loput herkut kaapeista, koska mies taas kerran yrittää alottaa "terveellisemmän elämän".

Tasan 10 viikkoa sitten tein plussatestin. Nyt kun miettii ajassa taaksepäin niin onhan tuo äkkiä hujahtanut, vaikka aluksi tuntui ettei viikot juokse millään. Tasan puolen vuoden päästä on laskettu aika. Vasta? Enää! Nyt tuntuu, että siihen on ikuisuus, mutta oikeasti puoli vuotta menee tosi äkkiä. En kyllä vieläkään käsitä tätä. Mitä jos kaikki onkin vaan unta? Mutta ei, kyllä tämä taitaa olla ihan oikeasti tapahtumassa. Kipeät ja turvonneet tissit sekä ihan oikeasti kasvanut maha muistuttaa siitä päivittäin. Maha todellakin alkaa siis pömpöttää muustakin kuin läskistä tai turvotuksesta, joka on alkanut helpottaa. Painoa on tähän mennessä kertynyt kotivaa'an mukaan ehkä kilo. Ei pahasti herkutteluihin nähen!

Huomasin muuten tuossa äskettäin, että ihan kuin hailakka pätkä linea negraa menisi tuossa alamahalla, mutta ei siis vielä napaan asti. En oo kyllä varma näänkö vaan omiani, mieheltä varmaan turha kysyä kun se tuskin sitä huomaa. Senpä näkee sitten alkaako se siitä vahvistua. Jännää, netistä kun luin niin joillakin se kyllä on jo tässä vaiheessa tullut. Jossakin sivulla sitähän kuvattiin "poikaviivana" mutta mitä luin niin paljon sitä on tyttöjäkin odottavilla ollut. Ilmeisesti sen pituus voi enemmänkin kertoa sukupuolesta, koska tyttöraskauksissa se jatkuu yleensä rintoihin asti, mutta pojista se yltää vaan napaan. Noh, katsellaan :)

Ylihuomenna mulla on sitten se sokerirasitus, vähän jänskättää. Toivottavasti selviän siitä kunnialla (eli pyörtymättä tai oksentamatta) eikä tule neuvolasta motkotuksia arvoista. En tiiä jaksanko soitella niiden seulonnan riskilukujen perään, kun viikon päästä on kuitenkin jo neuvola. Niin ja semmoista vielä, että viime torstaina alko siis yhtäkkiä aivan jäätävä himo piimään, vaikka en oo sitä varmaan pariin vuoteen juonu ollenkaan! Tänäänkin piti käydä pari purkkia ostamassa jääkaappiin, nam :)

Tässä vielä kuva anopin neulomuksista, syksyä odotellen <3

Rv 14+0

Pieni kuperkeikkailija!

Tänään oli siis kauan odotettu ja jännitetty nt-ultra. Aamulla yökin jännityksestä eikä ruoka meinannut maistua, vaikka oikeastaan oli ihan luottavainen olo. Mukava kätilö kyseli ensin keskenmenneestä raskaudesta ja sitten miten tämä nykyinen on mennyt, ennen kuin alettiin kiikaroimaan pientä. Ja voi hurja miten se oli kasvanut! Näytti tosiaan jo ihan pienelle vauvalle, kova meno oli päällä niinkuin olin aatellutkin :) Saatiin nähdä kuperkeikka, peukalon imemistä ja viuhtomista. Kätilökin naureskellen koitti komentaa vauvaa pysymään paikallaa, että saadaan mitat ja kuvat otettua :D Crl oli hurjat 6,8 cm, niskaturvotusta 1,2 mm eli se oli hyvä lukema. Selkäranka, aivot, sydän, virtsarakko, munuaiset ja muut rakenteet näyttivät hyvältä, mitä niitä nyt tässä vaiheessa pystyy kattomaan. Napanuorassa kulkee kolme suonta niinkuin kuuluukin. Vitsit olin helpottunut! Niin helpottunut että meinasin purskahtaa itkuun, mutta vauvelin mutjuilu sai kuitenkin lopulta nauramaan. Tyyppi oli muuten kirinyt kiinni mitoissaan ja vastasi nyt 13+1, mutta laskettua aikaa ei kuitenkaan muutettu.

Ajatella, että meille voi oikeasti tulla vauva? Siis meille! En osaa käsitellä tätä vieläkään. Mutta olo on onnellinen <3 Miten tuollaista pientä kohtaan voi tuntea jo jotain näin suurta?

Niin muuten, mulla on viime aikoina alkanut vahvistumaan se selittämätön fiilis vauvan sukupuolesta. Se on vissiin niitä odottavien äitien yliluonnollisia kykyjä. Luulen nimittäin kovasti, että masussa majailee pieni poitsu :)

Long time no see

Pitkästä aikaa. Nyt jaksan istua alas sen verran, että kirjoitan muutaman rivin missä mennään. Nyt kun on aikaa, mutta en myöskään ole kuolettavan väsynyt ja jaksan istua hetken.

Masukuulumiset tietysti ensin. Nyt mennään jo (!) viikolla 12+4, ja tuntuu että kyllä tuo maha alkaa jo oikeasti pikkuhiljaa kasvaa. Sen verta kipeäkin on ajoittain ollut, että jonkinlainen kasvuspurtti kohdulla on ilmeisesti menossa. Onneksi jomotus ei kestä kovin pitkään kerrallaan, enkä oo siitä nyt jaksanut huolestuakaan. Samantyylistä se on kuin aina ennenkin, joten uskon sen olevan ihan normaalia. Sydänääniä ollaan kuunneltu edelleen joka toinen päivä, eli viimeksi tänään kotiuduttua. Siellä sitä kovasti liikuskellaan, kun välillä syke karkailee vähän väliä, ja välillä saadaan kuunnella monotusta :D Olisiko ollut viime viikkoa vielä kun huomasin ekaa kertaa kunnolla, että nää äänet ei oo kyllä peräisin suolistosta. Semmoinen kumahtava "dumps" kuului aina välillä, jonka kaveri ja äitikin on vauvan potkuiksi/ nyrkkeilyksi vahvistaneet :) Hassua kuvitella, kun ite en niitä kuitenkaan ite vielä tunne! Liiviostoksillekin pitäis lähteä kun alkaa vähän nää vanhat jo kiristää, jee! :D

Kotona on mennyt aika vaihtelevasti. Mun hermot on ollu todella kireällä jo ihan vissiin näitten hormonien takia, ja koirat on kirineet niitä entisestään. Aika kuoppaista on ollut siitä johdosta parisuhderintamallakin... Jospa se tästä taas tasaantuisi. Kovasti mies on kyllä odotuksessa mukana, ei siinä mitään.

Meillä oli tänään opinnäytetyöseminaari ja se meni hyvin :) Nyt ei olisi enää paljoa senkään suhteen jäljellä, pikkuviilailut ennen lopullista palauttamista ja sitten vielä kypsyysnäyte. Mahtavaa, että ollaan jo tässä vaiheessa!

Enää kolme yötä ultraan, ääks kun jännittää! Todennäköisesti seuraava teksti käsitteleekin sitten sitä... Toivottavasti saan tulla kertomaan onnellisia uutisia :)

Jumps jumps jumps!

Eilen taas kuunneltiin pikkuista, ja siellähän se sydän tuntuu hyvin sykkivän :) Nyt oon huomannu että syke löytyy jo vähän ylempää ja keskempää kuin aluksi, ja se myös karkaa helpommin anturin edestä! Vahva ääni kun löytyy niin hetken päästä se saattaa loitontua ja vaihtaa vähän paikkaa, eli ilmeisesti tyyppi siellä liikuskelee hyvin eikä haluaisi sen rauhaa häirittävän. Nt-ultra jo vähän jänskättää, vaikka luottavaisin mielin oonkin. Toivottavasti selvitään seulonnoista kunnialla ja nähdään hyvinvoiva pikkuinen 1,5 viikon päästä :)

Mikä massiivinen väsymys. Hermonikin menetän normaalistikin helposti, mutta nyt ne on kyllä aivan olemattomat. Ihan pienetkin asiat alkaa ärsyttää helposti. Ihme kyllä en mielestäni oo kummemmin itkulle herkistyny, vaikka niin vois luulla kun itken paljon muutenkin! Nojoo, Toisetlaiset äidit itkettää kyllä aina, sitten kun se vauva syntyy ja näkee miten onnelliset vanhemmatkin liikuttuu. Se on kyllä varmasti semmoinen tunne, jota ei käsitä ennen kuin sen ite kokee. Turvotus on edelleen massiivista ja maha pömpöttää, vaikka painoa ei edelleenkään oo kertyny ku jonkun 400g koko aikana. Ehkä tuossa alkaa olla jo pikkuisen muutakin kuin vain turvousta... :) 

Rv 11+3

Alkiosta sikiöksi

Tällä viikolla pienestä masutyypistä käytetään jo nimitystä sikiö. Se kuulostaa niin hienolle, jotenkin niin todelliselle. Se on paljon vauvamaisempi termi kuin alkio, joka muistuttaa vain edellisestä keskenmenneestä solumöykystä... Ja pikkuruiselta vauvaltahan se jo alkaa näyttääkin. Keskiviikkona kävimme viimeinkin kertomassa miehen isälle ja sen vaimolle vauvasta, ja vastaanotto oli kyllä iloinen :) Edelleenkin välillä iskee epäusko ja silloin on pakko kaivaa doppleri esiin, vaikka olenkin pyrkinyt jättämään kuuntelut muutaman päivän väleihin. 

Tänään säikähdin jo pahemman kerran, kun aamulla aloin kuuntelemaan sykkeitä vielä huvikseni ennen reissua vanhempien luokse (vaikka otan dopplerin sinnekin mukaan, heh). Normaalisti jumpsutus on löytynyt suht nopeasti, mutta nyt etin varmaan 20 min. Paniikki alkoi hiipimään ja sen huomasi omasta sykkeestäkin, kun se alkoi nousta 68:sta lähemmäs sataa. Miehelle sopersin melkeen itku kurkussa, että en löydä sitä... Onneksi tuttu ääni lopulta löytyi, oli vähän kohta muuttunut edellisestä. Puuuh... Vähän liian koukuttava on kyllä tuo laite, pitää yrittää vähentää sen käyttöä... Eilen kävin labrassa seulontaverikokeissa, ja niitten tuloksia pitää nyt ootella sinne nt-ultraan asti. 17 päivää. Jännittää jo vähän vaikka tietääkin, että mahassa on eloa. 

Lähen nyt viikonlopuksi Ransun kanssa tosiaan "mummulaan", saan vähä hermolomaa Ukosta (murkkuikänen saksanpaimenkoira, voi jees) ja mies saa hengähtää musta. On nimittäin pikkasen äksy akka asustellu meillä viime aikoina... Vittusaatanat ja vesipullot on lennelly kotona ja koulussakin pillahin itkuun, kun aloin kertoa kavereille miten perseelleen aamu oli menny. Mies on kuitenkin ollut tosi tyyni ja outokin jopa, esimerksiksi kun oon vähän lauhtunut niin se on tullut antamaan pusun ja sanonyt, että rakastaa mua. Äskenkin kun aloin tiuskia koiralle, niin se vaan tuli sanomaan että näytän kauniille! Öö, anteeks mitä? :D En oo ees meikannu ja päällä rumat mutta ah niin löysät vaatteet. Onkohan miehille omat raskaushormonit, jotka pehmentää niiden pään?

Rv 10+4

Rakastuin!

Olisin ollut valmis perumaan tämän päiväisen yksityisen ultran, mutta mies halusi kovasti että mennään. Olihan se kuitenkin rahansa väärti! Pieni rakas muistutti jo paljon ihan oikeaa vauvaa, vaikka onkin vasta noin 2,5 cm pitkä. Sydän sykki ja tyyppi nytkytteli menemään, ihan kuin olisi jorannut jonku hyvän biisin tahtiin :D Kädet heilui ja pienet jalat potkutteli. Ihan uskomaton näky! ♡ Selkäranka näytti hyvälle, aivojen kaksi lohkoa erottui, istukan paikka on takaseinämässä (siksi siis pystytään jo sydänäänetkin kuulemaan) ja napanuora kiinnittyy siihen hyvin. Eli se, mitä tässä vaiheessa voidaan nähdä, näyttää oikein hyvälle :) Viikoiltaan vastasi 9+2, eli heitto menkoista laskettuna vain pari päivää.

Kävin kuulumisten kunniaksi etsiskelemässä jo muutamia äitiysvaatteita, mutta hieman sokkoina ostettuina ne osoittautuivat ihan liian napakoiksi, eikä ne todellakaan peittele turvonnutta pömppistä. Höh, täytyy siis kulkea edelleen samoissa collareissa, sukkahousuissa ja pitkissä tunikoissa, jotta tää nyt joten kuten pysyisi vielä piilossa. Eipä sillä, jos joku kysyisi niin en kieltäisikään. Äääks, tää tuntuu jotenkin niin epätodelliselle! Nyt keskenmenoriski on kuitenkin jo tosi pieni, mutta siltikään en uskalla alkaa revitellä vielä... Ehkä nyt semmosta uudenlaista innostusta on meikäläisestäkin jo kuitenkin havaittavissa :) Mies taas eilen kyseli, voidaanko nukkumaan mennessä koittaa kuunnella sydänääniä, joten koitettiin ja löytyihän ne. Suloista, kun toinen on niin innossaan, vaikka koittaa sitä ehkä peitellä. Anoppi on innossaan, äiti ja siskot on innossaan... Huijjuij, tää on kyllä niin hykerryttävää kaikki! Nyt vaan jännitellään seuraavaa ultraa ja kuunnellaan välillä sydänääniä tarvittaessa. Ensi viikolla suuntaan myös sinne labraan, toivottavasti sieltä suunnalta tulee puhtaat paperit. Maanantaina alkaakin sitten viimeinen lukukausi sairaanhoitajaopintoja, huhhuh mikä kevät tiedossa!

Niin joo, tarttuihan sieltä mukaan jo muutama ale-vauvanvaatekin kaverin yllytyksestä :D Mutta nuo olivat sentään kaikki samassa pakkauksessa, joten periaatteessa ostin vain yhden jutun? ;) Sukat anoppi oli jo neulonut ja tutti & tuttiketju kesäisiä hankintoja. Nyt en kyllä osta enää mitään ennen nt-ultraa!

Rv 9+4