1460!

Siinä nyt on se koko viikonlopun jännätyin luku, elikkäs mun hCG-arvo! Se siis tarkoittaa, että niiltä osin raskaus etenee ainakin toistaiseksi niin kuin pitääkin :) Huh, nyt voin ainakin hetken hengähtää ja tänään oonkin koittanut nauttia tästä fiiliksestä. Olin kyllä oikeastaan melko varma, että arvo on niin kuin kuuluukin, mutta kyllähän se jännitti silti ihan älyttömästi. Sain samalla perjantaille kontrolliultran naistentautien polille, joten varmaankin perun keskiviikkoisen neuvolan ultran. Ehkä me jaksetaan ootella kaks päivää pidempään, koska parissakin päivässä ehtii tapahtua paljon. 

Tämmöiset pikauutiset tähän väliin. Ja tänään siis viikkoja tasan 5+0, eli kuudes viikko alkoi!

Ystäväni nimeltään Hysteria

Olin tänään aivan varma, että keskenmeno on alkanut. Mulla oli ollut ikävää menkkajomotusta jo muutaman tunnin ja vessassa käydessä olin näkevinäni aavistuksen rusehtavaa vuotoa paperissa, joten lopulta pillahdin itkemään miehelle, että tässä se nyt taas sitten oli. Että miksi tän pitää olla niin saatanan vaikeeta, ja mitä niin pahaa mä oon muka tehny ansaitakseni tän. Kohta varmaan vuodan kuin seula. Mieshän siinä koitti lohduttaa, että eihän sitä tiiä jos kohtu vaan ottaa jotain kasvuspurttia, mutta jos se on mennäkseen kesken niin yritetään uudelleen. Ja yritetään taas uudelleen, jos sekin menee. Musta on vaan niin hemmetin sadistista, että vasta kolmannen kärsityn keskenmenon jälkeen asialle aletaan tehdä jotain ja syitä tutkia. Mä ainakin mielelläni haluaisin heti jonkun tukilääkityksen avuksi seuraavasta plussasta, jos tämäkään raskaus ei onnistu. Mutta eihän ihmisten (varsinkaan psyykkisellä) hyvinvoinnilla ole väliä kun puhutaan kustannuskysymyksistä... Niin, mutta tosiaan jomothan loppui melkeen heti kun sain itkettyä ahdistuksen pois, heh.

Viikonloppu on kuitenkin mennyt muuten hyvin, ja yritän olla luottavainen koska uskon raskaushormonin määrän nousseen ja asioiden edenneen. Oon ollut viikonlopun melko väsynyt ja vetämätön, vaikka yöt oon nukkunut läpeensä hyvin, koko ajan kylmää ja semmoisia vihlaisevia kipuja alamahassa oon tuntenut esimerkiksi välillä aivastaessa. Eilen aamulla jopa yökkäsin pari kertaa ennen ehdin syömään aamupalaa, ja etova olo jatkui ajoittaisena iltaan asti. Nännit on arat ja niitä juilii vähän koko ajan tuolla liivien alla. Kumpa nää ei olis vaan mun mielen kehittämiä oireita... Pitäis varmaan ottaa itteään niskasta kiinni tän hysteerisyyden kanssa, ainakin taas huomiseen hcg-kontrolliin asti! Kyllä jännittää!! Palailen sitten huomenna, kun on uutta tietoa raskauden etenemisestä.

Päivystysreissu ja hcg -tulos

Eilinen ilta oli jotenkin todella tukala tän mahan kanssa, kun ei voinut oikeen asentoa vaihtaa sohvalla ilman että mahaa aristi. Koko alamaha tuntui olevan tulessa. Sama meno jatkui vielä aamulla ja aloin tosissani huolestua, että onko mulla nyt kohtutulehdus, sillä se olisi kyllä aika selvä kuolemantuomio tän raskauden etenemiselle näin varhaisilla viikoilla. Päätin sitten soitella päivystykseen vaikka kuumetta ei ollut, ja suositteli tulemaan sinne. Itketti ihan hirveästi astella siihen samaan taloon, jossa olin viimeksi raskausasioissa tekemässä lääkkeellistä tyhjennystä. Tuntu, että olisin menossa viimeselle tuomiolle, sinne meni tääkin raskaus. Pissanäytettä, kahta veriputkea ja kolmea tuntia myöhemmin pääsin lääkärille, joka kertoi että CPR eli tulehdusarvo on alle kolme, eli tulehdusta ei ole. Maha kuitenkin aristi kun se sitä paineli, ja se laittoi konsultaatiopyynnön naistentautien poliklinikalle, jotta siellä voitaisiin ultralla katsoa raskauden sijainti.

Polille ei onneksi kovin kauaa tarvinnut odottaa, ja siellä erikoistuva lääkäri teki ensin sisätutkimuksen ja sitten alkoi ultrailla. Kauan meni ennen kuin se sanoi mitään, ja pelkäsin jo että se näkee siellä jotain vakavaa. Kohdussa limakalvo oli paksuuntunut ja se oli näkevinään siellä jotain muutakin raskauteen viittaavaa, mutta kun viikkoja on vasta 4+3 niin hirveitähän sieltä ei voi nähdä. Oikeassa munasarjassa oli puolestaan jokin mitä se arveli kystaksi, joka oli todennäköisesti puhjennut ja vuotanut vatsaonteloon, sillä siellä oli nestettä. Epäili myös, ettei vaan sit olisi se raskaus siellä kasvamassa, ja kutsui sitten erikoislääkärinkin kattomaan. Kauan kyllä ronkki sekin ja miettivät yhdessä vaihtoehtoja, vaikka korostivat että nyt ei oikein voi vielä varmoja olla kun niin aikaista kaikelle. Todennäköisesti kuitenkin kivut selittyvät vatsaontelon nesteellä ja sillä puhjenneella kystalla.

Jatkosuunnitelma oli, että lähtiessä kävin labrassa hcg -määritystä varten ja soittelen sen tuloksesta myöhemmin. Lääkäri soittikin siitä jo itse ja se oli 375, joka on kuulemma ihan hyvä tulos näille viikoille! Moneen kertaan kysyin "Onko se hyvä, onko se varmasti sopiva näille viikoille?". Onneksi jotain helpottavaa. Maanantaina uusi hcg ja sitten katsellaan ilmeisesti jatkot. Täytyy kyllä antaa pisteet lääkäreille ja hoitajille, jotka oli jälleen kerran mukavia ja ammattitaitoisia. Kumpa se nyt vaan olis noussu maanantaihin mennessä...

Nyt on vähän parempi fiilis, kun tiedän että kyseessä ei ole tulehdus ja kohdunulkoinenkin on melko epätodennäköinen. Toivoa siis on, ja näillä uutisilla koitan sinnitellä tän viikonlopun yli, ja tuhruakaan ei oo tänään tullut yhtään! :)

Varhaisten viikkojen piina

Ei tätä vieläkään usko todeksi eikä ymmärrä. Pelottaa ihan sikana. Alamahassa on siis tuntunut paineentuntua, kuumotusta, vihlomista, nippailua ja kaikkea mahdollista muutakin, ja varmaan nämä kaikki voi olla ihan normaalia. Viimeksi ei vaan tuntunut vielä tässä vaiheessa mitään... Mutta onko se sittenkin vaan hyvä merkki? Mahaa turvottaa ja tissit on vähän arat, mutta ei niin turvoksissa kuin eilen. Ehkä sekään ei oo vielä vaarallista, oireet kai voi vaihdella päivien mukaan. Ja ruskea tuhru jatkuu pyyhkiessä. En jotenkin yhtään uskalla innostua tästä, vaikka haluaisinkin. Haluaisin haistattaa sisäiselle pessimistilleni pitkät ja toivonkin, että mies pääsee vielä sanomaan mulle "Mitäs mä sanoin!", että olen murehtinut turhaan. Ehkä nää on vaan jotkut valemenkat yhdistettynä kohdussa tapahtuvaan myllerrykseen ja kohta helpottaa? Pliis, helpottaahan?

En uskalla ajatella elokuuta ja vauvan tuhinaa, mutta en uskalla ajatella uutta keskenmenoakaan. Kaiken pitäisi olla hyvin niin kauan kun kivut ei ylly sietämättömiksi ja vuoto ei ole runsasta. Mutta kun viimeksikään näin ei käynyt ja kesken oli mennyt silti. Miksi tämä muka nyt onnistuisi, kun epäilyttäviä oireitakin on?

Onneksi on kuitenkin jotain hyviäkin. Noitten tissituntemusten lisäksi tuntuu, että pissittää vähän väliä. Ja osa mahanippailuista vaikuttaa juuri niille hyville. Digi vahvisti aamulla raskauden, mutta jäin miettimään noita viikkoja, sillä viimeksi samoilla päivillä sain lukeman 2-3. Ovulaatioiden välillä ei kuitenkaan pitäisi olla suurta heittoa, jos tunnistin sen oikeaan aikaan tässä kierrossa. Tiedän kyllä, että ei raskaustesti oo luotettava mittari raskauden etenemisen arvioinnissa (etenkin kun olen lukenut netistä kokemuksia kyseisestä testistä), joten pitäisi varmaan jättää tuo loppu omaan arvoonsa. Aattelin tehä apteekin puikkotestin torstaiaamuna, ja katsoa onko viivat siinä vahvistuneet. Lisäksi soitan huomenna neuvolaan ja pyydän lähetettä hcg-mittaukseen. Pitäs vaan aatella, että oon raskaana kunnes toisin todistetaan!

Ainiin! Soittelin eilen neuvolaan ja pyysin päästä sitä kautta alkuraskauden ultraan. Semmoinen on nyt varattu 28.12 klo 8:30, ja ensimmäinen neuvola (jos siis ultrasta selvitään) on 11.1. Ultran aikaan pitäisi olla rv 7+0, joten toivotaan että tällä kertaa nähdään siellä pieni sydän sykkimässä. Voin vaan kuvitella sen ahdistuksen astua siihen samaiseen huoneeseen ja levittää jalat tuomiota varten, mutta mietitään sitä sitten tuonnempana. Kolme viikkoa on ikuisuus!

Mitä täällä tapahtuu?!

Tuhruilut jatkui viikonloppuna on-off, mutta suojaan asti sitä ei juuri jäänyt. Eilen tissit kipeytyi siihen malliin, että päätin tehdä tänä aamuna testin, jos kunnon vuotoa ei ala näkyä. Heräsin klo 5 vessahätään ja koiran uikutukseen, mutta aattelin ensin, että kannattaakohan tuhlata testejä kun eihän siihen mitään tuu. Jokin sai mut OneStepin liuskan kuitenkin uittamaan ja hämmästys oli melkoinen, kun viiva alkoikin piirtymään jo ekan minuutin kohdalla. Koko kroppa täristen seurasin sen vahvistumista ja kaivoin sitten vielä apteekin testin varmistukseksi. Testiajan puitteissa oli vahva viiva siinäkin, enkä todellakaan osannut odottaa tämmöistä tulosta. Apua, mähän oon raskaana!?

Sitten tuli tietenkin huoli noista tuhruista ja jomoista, vaikka oon kuullut että yllättävän monella on niitä alussa ollut vaikka raskaus on edennytkin normaalisti. Onneksi sitä ei nyt tänä aamuna oo ollut. Mies on ollu ihan hassu, puhunut että aistiikohan meijän koirat mun raskauden jo, ja kiusaa kuinka jääkaapissa oleva aurajuusto tuoksuu muka niin hyvälle. ☺ En haluaisi tuottaa sille pettymystä tällä kertaa. Keskenmenon toteamisesta tuli eilen tasan neljä kuukautta.

Jos tätä kiertoa vähän summailen, niin on kyllä aika erilaiset tuntemukset ollut kuin viime kerralla. Ilmeisesti ne sitten todella oli kiinnittymisoireita, kun kipuja ja mahan turvotuksia hämmästelin. Oviksen jälkeen nännit ei kipeytyneet, paitsi nyt alkavat vasta tuntua aroille. Ja se tuhru myös kummastuttaa, mutta kuulemma aijemmin keskenmenon kokeneilla sitä tuppaisi olemaan useammin, tiedä sitten. Oiskohan tän kierron tärppikeinot ollu hyvä krapulatouhuilu, mässäily, alkoholi ja suhteellinen onnistunut rentoilu? Ei kuulosta kauhean otolliselle ympäristölle pikkuisen lähteä kehittymään, mutta aijon nyt taas pyrkiä syömään terveellisemmin. Mutta rehkiä en uskalla, koitan levätä mahdollisimman paljon ja ottaa rennommin. Toivon tosiaan, että tämän vauvan on tarkoitettu syntyvä meille elokuussa ♡

Vähän oli vaikeuksia saada hyvää kuvaa siinä tilanteessa ja valossa, viivat oli luonnossa vielä selkeämmät!

Takaisin lähtöruutuun

Eilen alkoi tuhru ja menkkasäryt. Taas kerran. Harmittaahan se, mutta ei niin paljon kuin voisi. Olin kuitenkin jotenkin taas varma että en oo raskaana, vaikka kyllähän sitä aina toivoo hiljaa mielessään. Plussaa on se, että tämä kierto on melkeinpä yhtä pitkä kuin edellinen. Niin, ja nyt saan ainakin vetää jouluna kunnon graavilohi- ja aurajuustoöverit! Oli pakko laskea sen verran, että alkava kierto loppuisi parahiksi uudeksi vuodeksi, vaikka koitan muuten taas olla laskematta päiviä. Voi kumpa tulisi plussa uuden vuoden kunniaksi...

Koin muutama päivä sitten kauhunhetkiä Prismassa. Niin jumalattoman iso kun se onkin, niin kuinka sinne sattuikaan eräs, johon tutustuin kesällä foorumilla raskautta yrittävien ketjussa. Plussasimme kummatkin ensimmäisestä kierrosta ja meidän la:t olisi olleet tosi lähekkäin ja olin tosi innoissani että saan omanikäisen mammakaverin samalta paikkakunnalta, mutta mun kohtalo jo tiedetäänkin. Se ei varmaankaan mua tuntenut kun ei olla kasvokkain nähty, ja koitinkin pakoilla hyllyjen välissä parhaani mukaan. Avonainen talvitakki paljasti selvästi erottuvan ja nätin vauvamahan, ja musta tuntui että oksennan. Kyyneleet poltteli silmien takana ja purin huulta minkä pystyin, jotten alkaisi parkua keskellä kauppaa. Yllätyin itekin miten voimakas pakokauhunomainen tunne siitä tuli, halusin vaan äkkiä pois ja turvaan. Päätyivät vielä kassajonoonkin meijän taakse ja koitin pakata ostokset niin nopeasti kuin pystyin, katsetta nostamatta. Autoon päästyä itkin niin että tuntui kuin pakahtuisin, koska sattui niin paljon. Sattui niin helvetisti nähdä se mitä olin menettänyt, etenkin kun vasta edellisenä iltana olin pitkästä aikaa itkenyt sitä, että tuleekohan meille vauvaa ikinä. Mitä mä oon tehny ansaitakseni tämmöstä vittuilua maailmankaikkeudelta? Miksi elämä on niin epäreilua?

Onneksi sentään samana iltana olleet pikkujoulut meni mukavasti ja pääsin kepeään humalaan. Tapojeni mukaan järjestin kyllä loppuillasta pienen kohtauksen miesparalle vähän turhasta, mutta menkööt kännin piikkiin. Muutenkin musta on tullu tänä syksynä niin katkera, kyyninen ja itsekäs ihminen ja mieshän se sitten joutuu ottamaan suurimmat turhautumisen loskat niskaansa. Suoraan sanottuna oon ollu ihan hirveä tänä syksynä. Ja silti se on vielä tuossa. En oo kyllä ansainnu myöskään noin ihanaa miestä.

Se aika kuusta

Piinapäivät. Aina sitä lupaa itselleen, että nyt en mieti ja vatvo ja kuulostele kroppaa, mutta niin sitä vaan sahaa itseään nilkkaan kerta toisensa jälkeen. Muutama päivä sitten oli parin päivän ajan voimakkaitakin menkkajomoja ja samoihin aikoihin maha oli kuin ilmapallo aamusta iltaan. Sittemmin ollut ajoittaisia jomotteluja sekä munasarjoissa että kohdussa. Rinnat on vähän arat ja niitä juilii, mutta ei ne tunnu samalle kuin raskaana ollessa. Plaah, nää on varmasti ihan tavallisia oireita tässä vaiheessa kiertoa, mutta kun jotenkin on semmoinen pelottavan tyyni olo. Pessimisti ei pety, joten parempi nyt vaan olla elättelemättä kummenpia toiveita. Huomenna ajattelin huvikseni tehdä liuskatestin, kun on kuitenkin ne meijän luokan pikkujoulutkin huomenna. Vaikka negahan se varmasti on.

Kävin muuten eilen kampaajalla, ja leikkautin polkkatukkaa vielä lyhyemmäksi. Tykkään tästä ihan sikana! ☺ Niin monta vuotta oli hirveän pitkä tukka, niin kummasti keventynyt olo fyysisestikin kun pääsi tavallaan eroon menneistä vuosista hiusten muodossa. Onhan tässä nyt vähän totuttelua, kun lähti vielä 10cm edellisestä elokuisesta käynnistä, mutta silloin tukka lyhentyi yli puolella! 

Huomenna siis luvassa yks negatesti, tämän vuoden viimenen koulupäivä, luokan pikkujoulut Amarillossa ja amk:n pikkujoulut Ilonassa. Toivottavasti on hauskaa ja torstaina krapula!