Tyttö syntyi 11.8. klo 22:15 kiireisellä sektiolla painaen 3080g ja pituutta oli 49cm <3 Kirjoitan tähän jäljemmäksi synnytyskertomuksen, on sitten joskus itsellekkin joku mistä sitä lueskella. Nykytilanne: Vauva voi hyvin, maito alkoi eilen nousta ja mahdollisesti päästään huomenna kotiin, ellei vauvan paino oo enää tippunut.
Tässä nyt se tarina, miten minusta tuli äiti <3
Mä menin tiistaina ä-polille kontrolliin rv 39+1, ja siellä todettiin vauvan koon jätättävän vähän raskausmyrkytyksen etevän hitaasti, joten lääkäri päätti että meen osastolle ja synnytys käynnistettäisiin seuraavana päivänä. Teki tosi ronskin sisätutkimuksen tarkoituksella, joka aiheuttikin sinä päivänä pieniä supistuksia ja lähinnä kovottelua. Keskiviikkona sain puolikkaan (annos 50mikrog) cytotecin klo 12:30 ja 16:30. Klo 20 alkoi tuntua kipeitä supistuksia, jotka kovenivat ja olivat klo 22 jo melko säännöllisiä. Klo 22-23 välillä tuli limatulppaa iso satsi kahdessa erässä, myöhemmin vielä loput. En saanut kivuilta nukuttua, joten sain oxanest-injektion lihakseen puoliltaöin, joka autto pariksi tunniksi. Kätilö ei oikeen uskonu että synnytys ois vielä käynnissä kun olin niin vähä ehtiny saata cytoja... Sitten supistukset taas voimistui ja klo klo 3:30 aikoihin kätilö tsekkasi ja olin 3 cm auki, kanavaa 0,5cm. Sen jälkeen soittelin miehen pikkuhiljaa tulemaan paikalle.
Kokeilin TENSiä osastolla ja kärvistelin kunnes vaille 7 torstaiaamuna lähdettiin saliin. Epiduraalin sain (pisto onnistui toisella yrittämällä) klo 9 kun olin 5cm auki ja 9:45 meni lapsiveet. Sittenpä se homma alkoikin hidastua. Epiduraali vei multa oikean jalan ihan turraksi ja supistuksista voiman. Vauvan päähän laitettiin anturi sydänkäyrän ja sykkeen seuraamiseksi, koska mahan päälle asennettu antura näytti välillä vauvan sykkeen laskevan alle sadan. Klo 10:40 sain oksitosiinitipan tukemaan supistuksia, mutta vauvan sykkeenlaskut tulivat jyrkemmiksi. Pahimmillaan syke oli 34. Kuulemma sykkeenlaskut ovat normaaleja, mutta koska niitä tuli joka supistuksella ja välillä ne jäivät hetkeksi roikkumaan lääkäri tuli ottamaan mikroverinäytteen vauvan päästä klo 12:50. Jo tällöin mua alettiin valmistella mahdolliseen sektioon, enkä saanut edes juoda vettä. Itkin labrahoitajien ottaessa musta verinäytteitä. Onneksi hapetusarvo ja muut olivat ok, mutta meille miehen kanssa jäi jo tällöin ikävä fiilis tilanteesta...
Sain salissa kaksi pussia ravintoliuosta suoneen, koska olin niin heikko. Olin valvonut yli vuorokauden putkeen, viimeisin ruokani oli iltapala, mulle nousi lämpöä ja huoli vauvan voinnista verotti jaksamista. Kätilö ja mies nostivat minut kontalleen sängylle, keinutuoliin ja pallon päälle sänkyä vasten jotta painovoima auttaisi synnytyksen etenemisessä. Oksensin kahdesti heikkouttani. Sentit avautuivat todella hitaasti. Vauvan sydänkäyrällä näkyi välillä hetkellisiä nousuja mutta nekin kuulemma olivat normaaleja, mutta me olimme todella huolissamme. En muista paljonko kello oli kun otettiin toiset verinäytteet, nekin ok joten oksitosiinia kokeiltiin uudelleen pienemmällä määrällä, mutta samalla tuloksella. Taisteltiin aikaa vastaan. Klo 21 olin edelleen vain max 8cm auki ja koska tilanne ei ollut edennyt pariin tuntiin tehtiin lopulta sektiopäätös. Mies pääsisi mukaan, joten olimme huojentuneita että vauva saadaan vihdoin turvaan.
Eipä ne ongelmat loppuneet vielä siihen. Anestesialääkäri ei saanut toistuvista yrityksistä huolimatta mulle spinaalia laitettua, joku ongelma siinä oli että neula ei osunut oikeaan paikkaan. Mua pelotti että saan vähintään jonkin hermovaurion. Sitten mulle sanotaan, että ei onnistu, mut olisi pakko nukuttaa eikä mies sitten pääse leikkaukseen mukaan. Itkin että en halua nukutusta, koska se pelotti ja samalla harmitti, että kumpikaan ei pääsisi todistamaan vauvan syntymää kaiken tämän jälkeen, mutta eihän siinä itku auttanut eikä pyyntö että joku muu lääkäri vielä yrittäisi pistää. Zum - ja heräsin heräämöstä tokkurassa, kurkkuun ja leikkaushaavaan koski ja mielessä oli ensimmäisenä se että en edes tiedä onko vauva elossa.
Vauva oli syntynyt klo 22:15 (rv 39+3) ja kuulemma voi hyvin, mutta apgarpisteet olivat olleet ensimmäiseksi vain 3, koska vauva ei itkenyt ja oli veltto. Napanuora oli ollut kaulan ympärillä, ja se oli kiristynyt joka supistuksen aikana ja siksi syke tipahteli. En usko että alatiesynnytys olisi onnistunut, vaikka oltaisiin päästy ponnistamaan asti. Vauva oli myös tokkurassa nukutusaineesta ja puudutteista, mutta lopulta pisteet olivat 7 ja 8. Mies toi kätilön kanssa tytön näytille ja sain pitää häntä hetken sylissä, mutta siitä en ikävä kyllä muista mitään. Muistan vaan valtavan onnellisen ja epätodellisen tunteen, että minusta oli tullut äiti ja hymyilin <3 Kahden aikoihin pääsin osastolle, jossa mies oli vastassa pitäen tyttöä paitansa alla ihokontaktissa. Sain vauvan syliin ja ensi-imetys(yritelmä) tapahtui :)
Istukka oli kalkkinen (raskausmyrkytys?) ja synnytyksen kestoksi on kirjattu 19h 16min. Lapsivesien menosta syntymään meni 12,5h.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti